ETUSIVU

UUSIN LEHTI

ARKISTO

TILAAJAPALVELU

TOIMITUS

MEDIAKORTTI
Suomen Luonto
Toimitukselta 8/2004

Oppitunnilla metsässä

Metsähallituksen metsäretkeilyllä Heinävedellä pääsin äskettäin tutustumaan talousmetsien uuteen käsittelyyn. Avohakkuille meitä ei viety, vaikka ne ovat edelleen keinovalikoimassa mukana. Sen sijaan pääsimme tutustumaan muun muassa metson soidinpaikkaan.

Metsähallitus hoitaa tästedes metson tantereita huolella. Siinä samalla tulee kaupan päälle muutakin, kuten aina, oli sitten kyseessä vaikka vain yksittäisen puun säästäminen. Jos ei muuta, niin se kelpaa laulupuuksi punarinnalle.

Metsoa on pidetty vanhojen metsien lajina, mutta nyt on todettu, että kuusimetriseksi venähtänyt männikkökin jo kelpaa linnulle.

Se on tietenkin metsäyhtiöille mukava uutinen. Minun mielestäni sen korkuinen metsä ei ole vielä metsä. Mutta kuin tilauksesta pois lähtiessämme juoksi metsopoikue tielle juuri sellaisesta metsästä.

Oli miten oli, leimikon suunnittelija saa nyt luvan ottaa soidinpaikan huomioon koko laajuudeltaan. Se, pitääkö menetetyt kuutiot ottaa muualta, jäi epäselväksi. Ymmärsin, ettei Metsähallituksen tulostavoitteita ole ainakaan vielä alennettu.

Olen erityisen iloinen siitä, että maisemaakin aletaan jatkossa katsella uudesta näkökulmasta toivoisin sillanpääläistä. F. E. Sillanpäätä lukeneiden mieleen ovat syöpyneet monet kuvaukset, joissa havaitsija on jossakin korkeuksissa ja katse pyyhkii maisemaa poimien yksityiskohdan sieltä täältä. Varsinaiset luonnon värit ovat tähänkin vuodenaikaan ja tälläkin paikkakunnalla sointuvasti vaihtelevia ja missä jonkun äskeisen toimen tai tapauksen johdosta on jokin sointuun sopimaton läikkä, siinä luonto kyllä jo heti kuluvan aikansa eri keinoja käyttäen tekee työtään tuon "epäkohdan" sulattamiseksi suureen yhtenäisyyteen. Näin kirjoitti nobelkirjailijamme 1934 teoksessaan Ihmiset suviyössä. Tuolloin ei vielä moto heilunut metsissä ja luonto saattoi hyvinkin pian korjata silmään tökkäävän epäkohdan.

Me elämme toisenlaista aikaa. Jos marjametsämme ja retkipaikkamme ovat ehtineet mennä, eivät ne korjaannu elinaikanamme.

Maiseman äkillinen muuttuminen, suorastaan häviäminen, on järkyttävä kokemus. Kun oma, lapsuudenkotini tyttöjenhuoneen ikkunaan näkyvä metsämaisema oli ykskaks kadonnut, rupesin itkemään. Jokin naksahti jossakin. Lanka tai useampi lapsuuteen kurkottuvassa vyyhdessä meni poikki.

Metsäretkeily ja metsäammattilaisten tapaaminen sai minut pohtimaan myös kieltä. Metsätalouden käsitteitä ei voi täysin ymmärtää ja ne voivat hämätä. Käsitteillä on eri ihmisille erilaisia merkityksiä. Hyvä metsänhoito merkitsee puuntuottajalle tehokkuutta; meikäläinen ei näe paljon hyvää auratussa avohakkuualassa. Ja toisinkin päin. Hakkutähteet metsässä ovat ikäviä, mutta niiden korjaaminen energiapuuksi niin hyvältä kuin se kuulostaakin ei olekaan hyvä. Havut ja oksat ruokkivat metsämaata ja kun muuta lahopuuta ei ole, kelpaa ranteenpaksuinen maatuva rankakin monelle kodittomalle ötökälle ja sienelle.

Opettavainen metsäretki.

Teksti: Alice Karlsson



PALAUTE   YHTEYSTIEDOT