ETUSIVU

UUSIN LEHTI

ARKISTO

TILAAJAPALVELU

TOIMITUS

MEDIAKORTTI
Suomen Luonto
Toimitukselta 12/2005

Luontosuhde kuntoon!

Suomessa julkaistaan nykyisin yli 3500 aikakauslehtinimikettä. On asiakaslehtiä, ammattilehtiä, yleisaikakauslehtiä, erikoislehtiä ja trendikkäitä päiväperhosia. Uusia lehtiä perustetaan kärkkäästi ja monien elinkaari voi olla hyvin lyhyt, jopa vain vuoden tai pari.
Suomen Luonto edustaa lehtimaailman pitkää jatkumoa. Lehtemme täyttää ensi vuonna jo 65 vuotta.
"Turmeltumaton luonto, jossa kasvit ja eläimet viettävät omaa salaperäistä elämäänsä, on nykyajan ihmiselle virkistävä keidas, joka tarjoaa loppumattomiin kauneutta, rakentavia ja rohkaisevia ajatuksia ja taiteellista innoitusta", Reino Kalliola kirjoitti 1941 Suomen Luonnon ensimmäisessä numerossa sotien välissä.
Kalliola tähdensi myös ihmisen luontosuhteen merkitystä. "Kaupunkien ja muiden asutuskeskuksien väestö on vieraantunut terveen elämän alkulähteestä, luonnosta. Ja nyt on tullut vastavaikutus. Ymmärretään jälleen, että me ihmiset olemme itsekin luontoa, ja siitä jatkuvasti sekä ruumiillisesti että henkisesti riippuvaiset."
Kalliola oli hieman liian optimistinen. Luonnosta vieraantuminen on nykyisen elämänmenomme suurimpia vaaroja, kun elävä yhteys luontoon on entisestään kaventunut ja hämärtynyt. Olemme edelleen kuitenkin yhtä riippuvaisia luonnosta kuin ennenkin. Tämä unohtuu niin päätöksentekijöiltä, kvarttaalitaloudessa eläviltä yritysjohtajilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin. Luonnonsuojeluun ja ympäristökysymyksiin suhtaudutaan ikään kuin ne olisivat ylellisyyttä, johon on varaa vain poikkeuksellisen hyvinä aikoina.

Eikö meillä muka ole varaa suojella paria prosenttia eteläisen Suomen arvokkaimmista metsistä tai säästää poronhoidolle tärkeät luppometsät? Asiat pitäisi nähdä päinvastoin: Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa olla satsaamatta luonnon monimuotoisuuden suojeluun, ilmaston lämpenemisen torjuntaan tai Itämeren puhdistamiseen. Leväperäinen suhtautuminen ympäristöongelmiin on varastamista tulevilta sukupolvilta.
Lehtemme pyrkii avaamaan yhä useamman silmät näkemään luonnon arvot sekä sen antaman ilon ja elämänvoiman. Luonnosta saa elinikäisen ystävän. Kannustamme ihmisiä liikkumaan luonnossa yksin, ystävien kanssa, koko perheen voimalla. Erityisen tärkeää on, että nuoret saadaan mukaan. Ihminen, jolla on kunnon luontosuhde, on myös valmis ympäristötekoihin.
Tällä linjalla Suomen Luonto jatkaa ensi vuonnakin. Luvassa on uusia aiheita, noin 800 sivun edestä kiinnostavia artikkeleita sekä sävähdyttäviä luontokuvia. Pysy mukana!

Teksti: Jorma Laurila



PALAUTE   YHTEYSTIEDOT