Metsilläkin on velkaa

Näin kesällä luonto on anteliaalla päällä. Kukapa arvaisi lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä, että luonnolla on nykyään myös velkaa. Hakkuut ja tehometsätalous ovat köyhdyttäneet metsäluontoamme niin rajusti, että sen sukupuuttovelka on akatemiaprofessori Ilkka Hanskin mukaan noin tuhat eliölajia. Tämän verran metsät joutuvat maksamaan, jos niiden lajisto joutuu sopeutumaan ihmisen köyhdyttämän ympäristön tasolle. Luonto siis sovittaa ihmisen tekoset arvokkaimmalla mahdollisella valuutalla: kasvi- ja eläinlajeilla.
Lajiston häviämisessä on vuosikymmenten luokkaa oleva viive, jonka kuluessa metsäluonnon perusasiat voidaan vielä saada kuntoon. Ei ihme, että metsäluonnon elämän edellytysten parantaminen on valtioneuvoston tärkeimpiä ympäristötavoitteita. Hallituksen panosta odotetaan tämän kuun lopulla, jolloin eteläisen Suomen metsälajiston elvytystä pohtiva toimikunta jättää mietintönsä.

Suojelu on herättänyt vastustusta, sillä kovan linjan metsätalouden edustajat ovat tottuneet siihen, että metsät ovat vain teollisuutta varten. Etelä-Suomessa on kuitenkin suojeltu vain reilu prosentti metsien pinta-alasta. Tämä ei riitä. Luonnonsuojelijoiden ja muiden ekologian asiantuntijoiden mukaan metsää on pikaisesti suojeltava lisää satojatuhansia hehtaareita. Myös metsätalouden perusta on muutettava nykyistä ekologisemmaksi. Metsien tuotosta on siis lohkaistava osa taholle, jolle se on aikaisemmin kuulunut kokonaan eli luonnolle.
Ruotsissa laajasta suojelusta päätettiin jo vuosia sitten. Kukaan ei ole noussut sitä vastustamaan, ja metsäteollisuuskin on naapurimaassa suostunut jättämään huomattavan osan metsistään vapaaehtoisesti hakkuiden ulkopuolelle. Suojelu ei ole Ruotsissa myöskään aiheuttanut ikäviä yhteiskunnallisia seurauksia, eikä niitä tullut Suomessakaan, kun Pohjois-Suomen metsiä suojeltiin 1990-luvun puolivälissä.
Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he maksavat velkansa, ja sukupuuttovelkakin halutaan mielipidetiedustelujen mukaan maksaa pois. Sopiva metsien suojeluosuus on kyselyissä ollut kymmenyksen tietämissä, mikä on myös ekologien mukaan riittävä taso. Näin vähäisellä suojelumäärällä voidaan metsäluontomme pelastaa. Metsäntutkimuslaitoksessa on laskettu, että tällainen suojelu hidastaisi jonkin verran metsäteollisuuden kasvua muttei vaikuttaisi teollisuuden perustaan.

Ihanteellinen ratkaisu on siis näköpiirissä: teollisuuden ja luonnon perusta voidaan varmistaa samanaikaisesti. Suuri osa suojeltavista metsäalueista saadaan kokoon käyttämällä valtion maita sekä sopimalla yritysten, kuntien ja seurakuntien kanssa yhteisvastuusta. Yksityiset maanomistajat ovat lisäksi halukkaita myymään metsiään suojeluun. Suojeluhalun kattamiseen tarvitaan valtion rahoitusohjelma jo lähivuosina; tuskin on yllätys, että osa sukupuuttovelasta voidaan maksaa vain riihikuivalla rahalla. Tämä on oikeus ja kohtuus, sillä raju luonnon hyödyntäminen on ruokkinut myös valtion kassaa. Kyse on ikään kuin lainan palauttamisesta. Suojelu on samalla luontevaa jatkoa 1990-luvulla aloitetulle metsätalouden vihertymiselle.

Teksti: Antti Halkka