Uudelle vuosituhannelle

Vuosituhantemme viimeiset vuosikymmenet ovat olleet ympäristötietoisuuden heräämisen ja kasvun aikaa. 1960-luvun lopulla ympäristöliike nosti esiin maapallonlaajuiset ihmiskuntaa uhkaavat ongelmat, kuten eroosion, merten ja ilmakehän saastumisen, ympäristömyrkyt, lajien häviämisen, väestönkasvun ja ravintopulan, luonnonvarojen ehtymisen. Nykyaikaisen sodankäynnin ympäristötuhot konkretisoituivat Vietnamin sodan aikaisissa massiivisissa pommituksissa, metsien myrkyttämisessä ja kylien kärventämisessä napalmilla.

Voimakasta tunnetta maapallosta yhteisenä kotinamme vahvisti ensimmäisellä miehitetyllä kuulennolla Apollo 11:llä heinäkuussa 1969 otetut kuvat. Niissä Sininen planeettamme hehkuu avaruudessa pienen pienenä elämän jalokivenä, vertauskohtanaan kuollut Kuun pinta. Elämän ihme syntyy vain poikkeuksellisissa oloissa, eikä sen säilyminen ole itsestään selvää. Ihmisellä on todelliset mahdollisuudet tuhota, jos ei sentään kaikkea elämää maapallolta, ainakin omat elämänsä edellytykset.

Ympäristötietoisuuden lisääntymisestä huolimatta suuret ympäristöongelmat ovat ratkaisematta. Maapallon metsäala hupenee pelottavan nopeasti, ja ilmastomuutoksen pysäyttäminen vaatii ratkaisevasti kovempia keinoja kuin mihin valtiot ovat valmiit. Maapallon eliölajisto köyhtyy, hedelmällinen maaperä vähenee, vesipula on jo monin paikoin vakava ongelma. Niukentuvia luonnonvaroja on jakamassa kuusi miljardia ihmistä. Sodat roihuavat eri puolilla maailmaa.

Alkava vuosituhat on ihmiskunnan kiirastuli. Ellei ihminen pysty viisastumaan ja ottamaan vastuuta maapallosta, se siirtyy eliökunnan kehityksessä lajina epäonnistuneiden joukkoon.

Ylvästelyyn ei ole aihetta, sillä ihminen on lajina vasta nuori, vain noin 100 000 vuoden ikäinen. Se ei evoluution aikaperspektiivissä ole kovin kummoinen aika. Teollisen aikakauden ihminen on jo parissa vuosisadassa onnistunut sotkemaan asiansa pahasti; siihen verrattuna esimerkiksi Etelä-Amerikan sademetsissä tuhansia vuosia luonnon kanssa sovussa eläneet intiaanit tai Kalaharin bushmannit näyttäisivät olevan paljon elinkelpoisempia ihmislajin muotoja.

Vankkaa näyttöä elinkelpoisuudesta on esimerkiksi krokotiileilla, joiden kestävä elämäntapa on jatkunut jo 100 miljoonaa vuotta. Myös hyönteisissä on paljon todellisia elämäntaitureita.

Keskeisin kysymys on se, miten kestävän elämäntavan vaatimukset saadaan ulotetuksi kaikkialle: paikallistasolta aina maailmantalouden rakenteisiin asti. Ympäristöasioissa on kyse paitsi tietoisuudesta ja vastuusta, myös vallasta. Ongelma on se, että siellä missä on viisautta ja vastuuta, ei ole valtaa. Vallankahvassa ovat ahneuden voimat.

Valtaisista ongelmista huolimatta ihmiskunnalla on mahdollisuuksia ja toivoa, jos se pystyy valitsemaan oikean kehitystien. Toivokaamme, että 2000-luvusta tulee viisauden ja vastuun vuosituhat.

Teksti: Jorma Laurila