Pääsymaksu ei sovi kansallispuistoihin

Kansallispuistot ovat yleisiksi nähtävyyksiksi perustettuja luonnonsuojelualueita, jotka säilytetään näytteinä Suomen arvokkaimmista ja tunnusomaisimmista luonnonpiirteistä", todetaan Metsähallituksen Suomen kansallispuistot -kirjasessa. "Jokaisella on oikeus liikkua niissä, kunhan vain alueen järjestyssääntöä noudatetaan."

Kansallispuistot ovat arvokasta kansallisomaisuuttamme. Luonnonsuojelun lisäksi niillä on merkittävä tehtävä luontokasvattajana. On tärkeää kannustaa kansalaisia retkeilemään kansallispuistoissa ja tutustumaan luontomme upeuksiin. Kansallispuistoista palaa takaisin virkistyneitä, elämysten ryhdistämiä ihmisiä.

Kansallispuistoverkostomme on kehittynyt reippaasti 1980- ja 90-luvulla. Myös opastuskeskuksia, pitkospuita, tulipaikkoja, lintutorneja ja muita retkeilyä palvelevia rakenteita on ilmestynyt kiitettävästi moniin puistoihimme.

Nyt Metsähallitus potee rahapulaa, sillä valtion budjetissa osoitetut luonnonsuojelualueiden hoitomäärärahat ovat tehtäviin nähden liian pienet. Varsinkin työministeriön antamaa rahoitusta on vähennetty, vaikka kyse on myös syrjäseutujen työllistämisestä. Metsähallituksen mukaan tarve olisi 20-30 miljoonaa markkaa lisää nykyisiin hoitomäärärahoihin. Ensi vuoden budjetissa mitään lisäystä ei kuitenkaan ole.

Yhtenä ratkaisuna pulmaan Metsähallitus pohtii pääsymaksua kansallispuistoihin. Ajatus on vahvasti ristiriidassa kansallispuistojen perustehtävän kanssa. Pääsymaksusta ei olla edes Metsähallituksessa kovin innostuneita saatikka sitten Luonnonsuojeluliitossa. Lievempi vaihtoehto olisi laittaa opastuskeskukset pääsymaksullisiksi.

Jokamiehenoikeus on hienoa pohjoismaista kulttuuriperintöä, jota on raivokkaasti puolustettava. Jos valtio laittaa pääsymaksun kansallispuistoihin, se on alkusoitto jokamiehenoikeuksien alasajolle. Seuraavaksi yksityiset maanomistajat alkavat vaatia ulkoilu-, marjastus- ja sienestysmaksua mailleen. Suomesta tulisi kieltokylttien luvattu maa, jossa luontoa saisi ihailla ilmaiseksi vain aitojen takaa.

Kansallispuistoilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Rahoitus olisi saatava valtion budjetista. Muutakin kulttuuria - urheilusta puhumattakaan - tuetaan valtion varoilla, ja niin pitää tukea on myös kansallispuistojen kulttuuritehtävää.

Viime kädessä kysymys ei ole rahasta, vaan arvovalinnoista. Ensi vuoden budjetissa on luvassa muun muassa 42 miljoonaa markkaa lisää metsäteiden rakentamiseen ja soiden kunnostusojitukseen. Tämä siitä huolimatta, että Metsäntutkimuslaitos asettaa tuoreessa tutkimuksessaan metsäteiden lisärakentamisesta saadun hyödyn kyseenalaiseksi. Peräti 114 miljoonaa markkaa lisää on tulossa metsäviestintään, metsätalouden hallintoon ja puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen. Kansallisessa metsäohjelmassa sovittu lisärahoitus metsäluonnon hoitoon (10 milj. mk) ja luonnonsuojelualueiden hoitoon (12 milj. mk) sen sijaan jätettiin kylmästi pois.

Valitettavasti luonnon- ja ympäristönsuojelua laiminlyövä linja näkyy valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion läpäisevänä periaatteena. Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen kysyy tässä numerossa olevassa kirjoituksessaan (s. 47): "Miten ympäristönsuojelu aiotaan hoitaa talouskehityksen huonontuessa, kun sitä ei pystytä asianmukaisesti hoitamaan talouden kasvunkaan aikana?" Erittäin hyvä kysymys!

Teksti: Jorma Laurila