Tiivistetäänkö pääkaupunkiseutu piloille?

Suomalaiset valuvat työpaikkojen perässä maan eteläosaan ja etenkin Helsingin seudulle, jonne hurjimpien arvioiden mukaan ennustetaan muuttavan lähivuosina jopa 300 000 uutta asukasta. Tilat asunnoille ja työpaikoille on esitetty saatavaksi muun muassa kaupunkirakennetta tiivistämällä. Pahimmillaan tämä tietäisi kovia paineita viheralueita ja kaupungin ilmavuutta kohtaan. Tiivistämisintoilijat kutsuvatkin rakentamattomia keitaita vähätellen viherlämpäreiksi.

Kaupunkirakenteessa on sopivia tiivistämiskohteita, mutta arvokkaat viheralueet eivät ole sellaisia. Onnistunut esimerkki tiivistämisestä on Helsingin Kruununhakaan tyhjälle tontille rakennettu sosiaali- ja terveysministeriön rakennus.

Puistattava esimerkki brutaalista kaavoituspolitiikasta on suunnitelma rakentaa Tilkan sotilassairaalan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan puutarhan päälle useita suuria kerrostaloja.

Tilkan sairaala edustaa rakennustyyliltään funktionalismia, jonka yhtenä ideana on ilmavuus ja valoisuus; rakennukset ovat ikään kuin "kaupunki puistossa". Hankkeen toteuttaminen tuhoaisi täydellisesti alueen luonteen; sairaalan rakennustaiteellisena kohteena suojeltu tornikin jäisi kerrostalomuurin saartamaksi.

On hämmästyttävää, ettei Helsingin ympäristökeskuksella ole ollut mitään huomautettavaa massiivisesta rakennussuunnitelmasta. Ympäristökeskus vetoaa siihen, ettei alueella ole "arvokkaiksi kasvillisuus- tai linnustokohteiksi määriteltyjä kohteita". Ympäristökeskuksen linja ei ole uusien haasteiden tasalla; viherarvot tulee nähdä laajasti kaupunkien viihtyvyys- ja maisematekijänä, ei vain harvinaisina lajeina. Tavallinenkin luonto on kaupungissa arvokasta.

Pikku-Huopalahden 8000 asukkaan tiiviille asuntoalueelle Tilkan puisto on tärkeä henkireikä. Vapauduttuaan puolustusvoimilta se sopisi kulttuuri- ja luontoarvoiltaan mainiosti osaksi Helsinkiin suunniteltua kansallista kaupunkipuistoa.

Tilkan ympäristön asukkaat ovat nousseet vastarintaan, vaikka heidät yritettiin alusta alkaen työntää syrjään sillä verukkeella, ettei keskeneräistä suunnitelmaa näytetä. Se siitä vuorovaikutteisesta suunnittelusta, josta Helsingissäkin on viime vuosina suureen ääneen hälisty.

Periaatteellisempi kysymys on se, onko ylipäätään syytä kasvattaa pääkaupunkiseudun asukasmäärää näin nopeasti ja voimakkaasti. Ainakaan sitä ei tule tehdä luonto- ja virkistysarvoja tuhoamalla. Lähivuodet ovat kriittistä aikaa; silloin ratkeaa säilyykö pääkaupunkiseutu viihtyisänä vai tiivistetäänkö se luotaantyöntäväksi slummiksi.

Teksti: Jorma Laurila