Halvat huvit

Pienen mäyräkoiran myötä olen oppinut tuntemaan lähiympäristöni tarkkaan. Koira teputtaa kuono maata viistäen edellä ja minä perässä samalla lailla kaikki aistit avoinna. Ensinnäkin on katsottava, ettei kuonolainen syö kaikenmaailman jätöksiä, ja toiseksi sen maailma on alkanut kiinnostaa minuakin. Samalla olen vapauttanut itsessäni piileviä intohimoja.

Olen luonnonnuuskija. Pyörin pusikoissa, kiipeilen kallioilla ja löydän vaikka mitä aarteita. Missä ikinä ihmiset ovat liikkuneet ja leiriytyneet, siellä on aina jokin merkki: pulloja, tölkkejä, tyhjiä pakkauksia ja natsoja. Jälkeenjääneet panttipullot ja -tölkit nostan näkösälle ja ne häviävät yleensä saman tien.
Olen löytänyt varastettuja fillareita, autoradioita, videolaitteen, vaatteita, kenkiä, hiuslenkkejä ja aikakauslehtiä. Koiran avustamana näen maanrajassa elävät etanat ja sammakot, rusakoiden ja siilien piilot, huomaan kaikki linnut ja jokaikisen kuolleen eläimen. Olen löytänyt myös nurkillamme elelevän kaniiniyhdyskunnan kotikolot ja jännittäviä sammaloituneita mökkien perustuksia aivan oudoista paikoista.
Neiti kuonolainen opastaa minua kasviharrastuksessa. Se on hyvin kiinnostunut kasveista ja on liittynyt pujojenkitkijäryhmään. Se löytää pujot epäröimättä, kiskoo ne juurineen ylös ja ravistelee niistä mullat perusteellisesti. Vauhtinakki vainuaa vattupensaista kypsät marjat ja maistelee erilaisia kukkia. Olen huomannut, että keltaiset ovat maukkaimpia. Äsken löysimme joutomaalta ison tomaattikasvuston, toissakesän rakennustyömaan ruokakioskin peruja.

Koiran kaverina pääsen osalliseksi tapahtumiin, joita en aiemmin tuntenut, esimerkiksi eläinten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Koiralla on tietenkin monta koirakaveria, mutta se on ystävystynyt västäräkinkin kanssa. Ne moikkaavat lähes joka aamu. Kun tulemme ulos, lennähtää aidalla päivystävä västäräkki oitis koiran eteen, keikuttaa siinä pyrstöään, härnäilee. Koira ampaisee kohti, västäräkki lennähtää ilmaan ja sama toistuu useita kertoja. Kohtaamisesta on tullut välttämättömyys. Jos västäräkkiä ei näy, aamu ei ala ihan hyvin meillä kummallakaan.
Teputtaja on herättänyt minussa tirkistelijän. Syksyn tullen on hauska katsella talojen valaistuista ikkunoista sisään. On mukava nähdä miten ihmiset asuvat. Jokaisesta näkymästä voi tehdä pienen novellin, kuvitella ihmisille luonne ja kohtalo. Kirjahyllyistä ja viherkasveista voi päätellä jotakin, verhoista, lampuista ja jääkaappien oven lappusmäärästä ja magneeteista lisää.
Tässä harrastuksessa koira on kätevä. Sen kanssa voi olla seisoskelevinaan muina miehinä. Ilman koiraa ikkunoihin tirkistelijä vaikuttaa epänormaalilta.

En ole mikään koiranpaapoja. En sano sitä häneksi, enkä pue sille vaatteita. Käytän sitä häikäilemättömästi hyväkseni. Ilman koiraa en viitsisi lähteä kolmea neljää kertaa vuorokaudessa ulos, ja olisin monta kokemusta köyhempi.

Teksti: Alice Karlsson