EU, vaikea hahmottaa

Latviassa, lähellä Liettuan rajaa, Papen lintuaseman askeettisissa oloissa paksusankainen, harmaapartainen mies tuijottaa minua korkean pöydän yli. Latvian EU-kansanäänestykseen on vajaat kaksi viikkoa. Mies haukkaa palan maustekurkkua ja toistaa tiukkana kysymyksensä: "Mitä mieltä te suomalaiset olette EU:sta?" Keskustelu saa äkillisen käänteen. Äsken ilmassa leijunut huumori on tiessään. Paksusankainen mies on Janis Baumanis, sivistynyt ornitologi, joka on viettänyt vuosia ulkomailla, osaa useita kieliä ? ja puhuu kaiholla Neuvostoliiton ajoista, jolloin perustutkimus oli arvossaan, sitä rahoitettiin avokätisesti eikä perään kyselty, kunhan homma toimi. Janis vastustaa EU:hun liittymistä.

Muistelen aikaa, jolloin valinta oli Suomessa ajankohtainen. Jos liitymme, menetämme itsenäisyytemme, sanoivat vastustajat. Jos emme liity, joudumme sivistyksen ulkopuolelle, sanoivat kannattajat. Muistan omat ajatukseni 18-vuotiaana. Entä jos meistä todella tulee osa Venäjän etupiiriä, niin kuin EU:n kannattajat väittävät? Vaihtoehto tuntui karmealta. Vastikään ansaitsemani äänioikeus ei ollut etuus vaan taakka.

Suomalainen EU-asiantuntija Alexander Stubb kuvasi unionia Image-lehdessä 6/03 näin: "EU ei ole mitään, vaan siitä on koko ajan tulossa jotain." Ei ole mitään! Ja kuitenkin mekin olemme kuuluneet siihen kohta kymmenen vuotta. Millainen määrä lakipykäliä, niiden poikkeuksia ja selittelyjä vaaditaan ennen kuin systeemi toimii sulavasti ja EU:sta tulee jotain?

Esimerkiksi yhdenmukaistamisen vaikeudesta käyköön vaikkapa suolampien ja rehevien lahtien rannoilla elävä lummelampikorento, Leucorrhinia caudalis. Laji on hyvin yleinen, ei pelkästään Suomessa vaan myös Skandinaviassa ja esimerkiksi Venäjän länsiosissa. Kuitenkin lummelampikorento vaatii EU:n luontodirektiivin liitteen numero IV mukaan "tiukkaa suojelua", sillä se on taantunut paikoin Keski-Euroopassa.

Sellaistahan EU-aikamme on ollut. Tässä nyt kuulutaan hirveästi johonkin, ja tasaisin väliajoin meille kantautuu tieto jostakin uudesta EU:ssa päätetystä järjettömyydestä. Savolaisvenekin, jollaisella soutelen aina silloin tällöin appivanhempien mökillä, on EU:n kieltämä. Se kun on vaarallinen, vaikkakin jo satoja vuosia käytössä ollut, hyväksi havaittu venemalli.

Toki EU:ssa on varmasti paljon hyvääkin. Esimerkiksi Natura 2000 -ohjelmassa on järkeä epäilyttävästä maineestaan huolimatta. Jotenkin silti tuntuu välillä, että EU on kuin massiivinen ja hallitsematon juna, jota on mahdotonta ohjailla ihmisvoimin. Tästä kielii esimerkiksi yllä mainittu EU-guru Stubbin lausahdus.

Niin tai näin, suomalaisille EU on eräänlainen asioiden vallitseva tila, johon on jo totuttu. Sen sijaan monille latvialaisille EU on enemmän. Se on Mahdollisuus, viimeinen oljenkorsi. "Vaihtoehtona on paluu Venäjän suuntaan", muotoilee oppaamme ja tulkkimme Valdis Pilats. Samaan aikaan toisten latvialaisten mielestä EU on menolippu entistä suurempaan köyhyyteen.

Paksusankainen Janis tuijottaa minua edelleen vakavana vastausta odottaen. Tunnollisen EU-kansalaisen vastuuta väistäen sanon jotain mahdollisimman ympäripyöreätä, millä ei varmasti ole vaikutusta Janiksen mielipiteeseen. Kansanäänestyksessä kahta viikkoa myöhemmin Latvian kansa joka tapauksessa näytti EU:lle vihreää valoa.

Teksti: Juha Kauppinen