Paluu menneisyyteen

Eduskunta ratifioi keväällä 2002 yksimielisesti Kioton pöytäkirjan, jossa sovittiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteista. EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomen osaksi tuli alentaa päästöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2012 mennessä, kun koko EU:n velvoite on kahdeksan prosentin vähennys. Ensi vuonna käynnistyy EU:n sisäinen päästökauppa osana Kioton velvoitteiden käytännön toteuttamista.
Nyt elinkeinoelämä ja SAK:n teollisuussiipi ovat näkyvästi propagoineet päästökauppaa vastaan ja väittäneet, että Suomen osa taakanjaossa on kohtuuton. Suomea on moitittu EU:n mallioppilaaksi, joka ottaa sitoumukset liian vakavasti. Viimeksi helmikuussa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen luonnehti Suomen taakkaa kohtuuttoman raskaaksi.
Jos jokainen yrittää syytää velvoitteet muiden niskoille tai laistaa niistä kokonaan, tarvittavat muutokset eivät toteudu. Elinkeinoelämän ja SAK:n teollisuussiiven ilmiselvänä toiveena on, että Kioton sopimus kaatuisi kokonaan. Sopimuksen pelastamiseksi tarvittaisiin Venäjän ratifiointi; lisäksi Yhdysvaltain mukaantulo olisi erittäin tärkeää.
Ennen eduskunnan päätöstä viidennen ydinvoimalan toimiluvasta elinkeinoelämä ja ydinvoimalobby perustelivat voimalan tarpeellisuutta sillä, että Kioton velvoitteet voidaan täyttää. Kun ydinvoimapäätös saatiin, käydään koko Kioton sopimuksen kimppuun.

Tämä osoittaa, että ilmastonmuutoksen uhkaa ei oteta vakavasti. Elinkeinoelämä ei halua antaa panostaan paremman tulevaisuuden hyväksi.
Teollisuus on kautta aikojen osoittanut muutosvastarintaa silloin, kun on kyse ympäristönsuojelusta. Kuohuvalla 1960-luvulla, kun metsäteollisuus laski jätevetensä puhdistamattomina vesistöihin, väitettiin, että puhdistaminen tuhoaa elinkeinon. 1980-luvulla uskoteltiin, ettei metsien terveyttä uhkaavia rikkipäästöjä ole varaa pienentää. Paperin valkaisukin ilman klooria oli kuulemma mahdotonta.
Metsäteollisuuden jätevesipäästöt pienenivät kuitenkin murto-osaansa, rikkipäästöjä supistettiin roimasti ja paperiakin valkaistaan nykyisin entiseen nähden huomattavan pienellä kloorimäärällä, monissa tehtaissa jopa kokonaan ilman klooriyhdisteitä. Kiitos yhteiskunnan velvoittavien päätösten. Teollisuuden kannattavuuskaan ei romahtanut; joissain tapauksissa se ympäristöinvestointien takia jopa parani.
Suomen Kioto-velvoite ei ole kohtuuton; hiilidioksidipäästöt ovat parina viime vuonna kasvaneet pitkälti pohjoismaiden huonon vesitilanteen takia. Suomi vei esimerkiksi viime vuonna ennätysmäisesti hiili- ja turvesähköä, mutta päästöt jäivät kotimaahan.

Päästöjen vähentäminen on kaikkien etu, myös elinkeinoelämän. Sen vaatimat kustannukset ovat murto-osa verrattuna siihen, mitä ilmastonmuutoksen tuomat haitat aiheuttaisivat kaikessa laajuudessaan.

Teksti: Jorma Laurila