Kesän kellot kutsuvat

Toukokuun alkupuoli oli kolea pohjatuulen hönkiessä Jäämeren terveisiä. Se hyydytti luonnossa kesän rakentamistyön, jonka huhtikuun harvinaisen lämmin jakso oli laittanut vireästi liikkeelle. Eteläisessä Suomessa kukkakasvien nuput ja lehtipuiden hiirenkorvat kyhjöttivät päiväkausia kuin jähmettyneinä. Lintumaailmakin oli tavanomaista hiljaisempi, sillä kylmien säiden takia etenkin hyönteissyöjälinnut olivat myöhässä.

Tämän lehden tipahtaessa postiluukuista kesä on jo toivottavasti alkanut. Tosin Lapissa sitä saadaan vielä vähän odotella, pisimpään Käsivarressa, missä Kilpisjärvi vapautuu jäistä yleensä vasta juhannukseen mennessä.

Kesällä luonto on monimuotoisimmillaan. Linnut kasvattavat poikasiaan, kasvit kukkivat, hyönteiset pörräävät ja kalat molskivat vesistöissä. Ihmisetkin ovat mukavampia. Kesän tuoksut leijuvat nenään, väriloisto hivelee silmiä ja äänimaailma on rikkaimmillaan. Kesäyö, pohjoisen ulottuvuuden runollisin puoli, lumoaa joka vuosi yhtä väkevästi.

Tässä numerossamme on paljon kesäisiä aiheita. Käymme lepakoiden salaperäisessä valtakunnassa, vierailemme satumetsässä Virossa, tutustumme käen jännittäviin ääniin (niitä on paljon muitakin kuin kuk-kuu) ja esittelemme kenties tunnetuimman luontolyyrikkomme Aaro Hellaakosken.

Kevät ja kesä ovat mainiota aikaa aloittaa luontoharrastus. Kun pääsee hyvään alkuun, siitä tulee elämänpituinen ilon ja henkisen rikkauden lähde. Luontoharrastustoimintaa vuosikymmenet pyörittänyt Luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestö Luonto-Liitto julkaisi vastikään historiikkinsa, joka myös esitellään tässä numerossa. Kirja valaisee hämmästyttävästi, miten monen ja monenlaisen ihmisen nuoruuden vaikuttajana on ollut luontokerho. Kirjan runsas kuva-aineisto yli viiden vuosikymmenen varrelta hehkuu hyvän harrastuksen antamaa elämäniloa.

Teksti: Jorma Laurila