Muuttolintujen matkassa

On huhtikuun alku. Istumme hiki valuen kuumassa autossa; paikka on Zulumaa, Hluhluwe-Umfolozin suojelualue. Auto on pysäytetty Valkoisen Umfolozijoen ylittävälle sillalle. Kaiteettoman sillan reunalla istuu muutamia kymmeniä haarapääskyjä, joukossa on myös joitakin Afrikassa pesivien pääskyslajien yksilöitä. Ilmassa syöksyy, kääntyy ja nousee parin sadan pääskysen parvi; linnut metsästävät joen yläpuolella lentäviä hyönteisiä.
Sillan loppupäässä on lähellä rantaa hiekkasärkkä. Sen reunassa astelee tutun näköinen lintu, joka aina välillä keikauttaa pyrstöään. Rantasipi kerää rasvavarastoja pitkää paluulentoa varten. Särkän etäisemmässä päässä näkyy myös kahlaajalintuja. Seppähyyppiä, kolmivyötyllejä, pääskykahlaajia, kaksi liroa, lampiviklo ja valkoviklo. Joen molemmin puolin on pensassavannia, missä piikkisten pensaiden koristuksena istuu lepinkäisiä, harakkalepinkäisiä, mustapäätaskuja, säihky- ja sininärhiä ja mehiläissyöjiä. Melkein kaikki lepinkäiset olivat pikkulepinkäisiä.
Asuinmajamme edessä olevaa nurmikenttää varjostaa pari suurta akasiaa. Auringon noustessa istumme joka päivä aamukahvilla majan edustalla. Sarvikuonon ja norsun lantaläjien merkitsemälle nurmikolle tulee pahkasikoja ja hadedaiibiksiä etsimään ruokaa; akasioiden oksilta lennähtävät harmaasiepot ja drongot nappaamaan hyönteisiä lennosta.

Kaukaisesta Pohjolasta loka- ja marraskuussa saapuvat linnut löytävät eteläisen Afrikan suojelualueiden jokivarsilta, metsistä ja savanneilta itselleen hyviä talvehtimispaikkoja. On tärkeää, että linnuilla on paikkoja, missä ruokaa riittää sekä paikallisille linnuille että sinne saapuville muuttolinnuille. Jotkut linnut ovat vähentyneet, koska niiden talvehtimisalueet on pilattu. Pahin uhka ovat pyssymiehet, verkot ja lintuliimat, jotka verottavat muuttajia Välimeren alueella. Eteläisessä Afrikassa lintuja ei juurikaan vainota. Afrikkalaiset pitävät meidän lintujamme ominaan — tulevathan ne heidän luokseen joka kesä!
Walvis Bay Namibian rannikolla kokoaa satojatuhansia pohjoisia kahlaajalintuja ja tiiroja ruokailemaan yhdessä flamingojen, pikkuflamingojen ja pelikaanien kanssa. Kukaan ei ole laskenut puiden ja pensaiden oksistoissa pujahtelevien pajulintujen, kerttujen ja harmaasieppojen määrää, mutta paljon niitä on.
Palaamme huhtikuun puolivälissä, kun ensimmäiset haarapääskyt on jo nähty Suomessa. Ne tuskin ovat samoja haarapääskyjä, jotka näimme Umfolozijoella. Mutta kuka tietää. Muuttomatka ei kestä hirveän kauan: pääskyt ovat erinomaisia lentäjiä ja voivat taittaa yli tuhat kilometriä päivässä muuttaessaan. Linnuntietä Suomesta Etelä-Afrikkaan on matkaa vähän yli 10 000 kilometriä.

Teksti: Juha Valste