Lintujen ja kuningatar Noorin viesti

Huhtikuu tuo miljoonia muuttolintuja Suomeen päivä päivältä korkeammalle kohoavan Auringon suunnasta. Tulokkaat ryhtyvät talvemme piristäjien kanssa kutomaan koko maan ylle linnunlaulun kesäpeittoa. Samalla alkaa varmaan myös arvuuttelu siitä, mikä on joukossa paras laulaja — jokainen voi verrata mieltymyksiään tässä lehdessä olevaan Suomen Luonnon linnunlauluraadin näkemyksiin. Lehtemme on nyt muutenkin vahvasti lintupitoinen, sillä tarinaa lentämisen ihmeestä kannattelevat itseoikeutetusti linnut. Mutta millainen vuosituhat siivekkäitä odottaa?
Tämä tunnetaan nyt varsin hyvin, sillä maailmanlaajuisen lintujärjestön BirdLifen kunniapuheenjohtaja, Jordanian kuningatar Noor julkisti viime syksynä tuoreimman arvoin maailman lintujen uhanalaisuudesta. Arvion mukaan peräti 1200 lajia uhkaa kuolema sukupuuttoon. Noin joka kahdeksas maailman lintulajeista saattaa siis olla häviämässä. Tämän ohella vielä 600–900 lajia on uhanalaisuuden porstuassa.

Maailman lintujen uhanalaisuuden suurin syy on metsien hävittäminen. Metsäkadon ydinalueet ovat Aasian ja Amerikan tropiikissa. Sukupuuttouhan ohella BirdLifea huolestuttaa myös monien aiemmin yleisten lintulajien taantuminen; esimerkiksi Euroopan pääskyjen ja peltolintujen kannat ovat jopa romahtaneet. Tuttujen lintujen taantuminen on myös Suomen murhe. Pian julkistettavassa Uhanalaisten eläinten ja kasvien tilannearviossa joudutaan tiettävästi luokittelemaan lähes uhanalaisiksi teeri, metso, metsähanhi, kivitasku ja kottarainen. Peräti vaarantuneiksi eli koko maasta katoamisvaarassa oleviksi päätynevät tiltaltti, peltosirkku ja käenpiika.
Tammikuussa sain Pirkanmaalla ihailla yhtä Etelä-Suomen viimeisistä kuukkeleista, joka oli toivottoman orpona jäänyt kotimetsäänsä, vaikka se oli hakkuilla pirstottu. Hakkuista vastasi UPM-Kymmene. Lähistöllä oli toisen metsän kimpussa ollut Metsähallitus. Hävitetyt kuukkelimetsät muistuttavat ravisuttavasti siitä, että metsäluonnon monimuotoisuuden säilyminen on yhä lähinnä puheiden asteella. Paljon puhutun metsälain ekologisuus on silmänlumetta. Siinä luetellut tärkeät elinympäristöt ollaan tinkimässä yksityismailla 0,3 prosenttiin metsämaan pinta-alasta, ja ”ominaispiirteet säilyttävät” hakkuut ovat tälläkin osuudella sallittuja. Onko lain lupaama tasapaino monimuotoisuuden ja talouden välillä saavutettu, jos talous saa 99,7 prosenttia metsämaasta?

Toteuttaako metsälaki edes perustuslakimme henkeä — sen mukaanhan ”vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille”. Entä mitä edustaa Vuotoksen tekoallashanke: Jos allas tehdään, 100 000 linnulta viedään pesimäseutu. Huomasin EU:n tilastoista, että Vuotos-koon hukutuksia on Euroopassa tehty vain Neuvostoliitossa/Venäjällä, Suomessa (Lokka, Porttipahta), Romaniassa, Serbiassa ja Ukrainassa. Haluammeko jatkaa itäeurooppalaisen totalitarismin perintöä?

P.S. Lintujen suojelua voit edistää allekirjoittamalla pesimäkauden hakkuita vastustavan luontojärjestöjen adressin. Lisätietoja lehden takakannessa.

Teksti: Antti Halkka