Hirvi on Suomen norsu

Norsu nousi jälleen pääpuheenaiheeksi uhanalaisten kasvien ja eläinten kauppaa valvovan CITES-sopimuksen kokouksessa Nairobissa huhtikuussa. Isäntämaa Kenia vaati kaikkien norsusta saatavien tuotteiden kaupan täyskieltoa. Zimbabwe, Namibia, Botswana ja Etelä-Afrikka vaativat norsutuotteiden tiukasti valvotun kaupan jatkamista ja jopa helpottamista. Kiellon kannattajat väittävät kaupan lisäävän salametsästystä, kaupan jatkamista vaativat pitävät järjettömänä säädellysti surmattujen norsujen ruhojen ja hampaiden haaskaamista. Niistä saadut tulot voidaan ohjata suojeluun ja paikallisten yhteisöjen hyväksi.

Hirvi on Suomen norsu. Se metsästettiin ja salametsästettiin sukupuuton partaalle 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Tiukka suojelu- ja valistustyö pelasti pienen hirvikannan Parkanossa ja itärajan muutamissa kunnissa. Säännöstelty ja kannan koon ja rakenteen jatkuvaan arviointiin perustuva metsästys tuottaa nykyisin enemmän lihaa kuin porotalous.

Liian suuren norsukannan tavoin liian monet hirvet aiheuttavat ongelmia. Hirvet syövät männyntaimet, tallovat ja syövät viljaa pelloilta ja loikkivat hämärässä tielle autojen eteen. Useimmat suomalaiset hyväksyvät hirvenmetsästyksen ”sadonkorjuuna” ja välttämättömyytenä. Kukaan ei edes ehdota, että ammuttujen hirvien ruhot jätettäisiin metsään.

Ulkosaariston kevätmetsästyksessä ei ole kyse sadonkorjuusta vaan siemenviljan syömisestä. Pitkän tuloksettoman takkuamisen jälkeen lisääntymään matkaavien lintujen tappamista kannattaneet ovat joutumassa leivättömän pöydän ääreen. Kannattajia ovat olleet muiden muassa maa- ja metsätalousministeriön metsästysosasto sekä Metsästäjäin Keskusjärjestö. Suomalaiset ovat kärkkäästi tuominneet muuttavien pikkulintujen metsästyksen Etelä-Euroopassa. Millä perusteilla hyväksytään muuttavien ja pesintäänsä aloittavien vesilintujen metsästys omassa maassamme? Asiaan ei saatu järjellistä ratkaisua omin voimin; vasta Euroopan unioni onnistui heilauttamaan ”luonnosta nauttivien” kevätmetsästäjien ruudinsavulta ja vereltä lemahtavaa venettä.

Useimmat luonnonsuojelijat hyväksyvät periaatteessa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön. Tähän sisältyy myös luonnonvaraisten eläinten pyydystämistä ja tappamista, mitä kutsutaan metsästykseksi ja kalastukseksi. Kevätmetsästys, ulkosaaristossa kesäkuun 1. päivänä alkava haahkakoiraiden metsästys ja Itämeren vähien luonnonlohien yletön pyynti kutuvaelluksella ovat luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä. Eläinten tappamista ei voi hyväksyä myöskään riistanhoidon varjolla, ”vahinkoeläinten” vähentämisenä. Etenkään, jos vahinko on sellaisten kalojen, lintujen tai nisäkkäiden saalistamista, joita ihmiset itse haluavat tappaa.

Teksti: Juha Valste