Ilo irti työmatkasta

Työmatkalla voi sattua kaikenlaista. Perjantaina huhtikuun puolivälissä kävelin töiden jälkeen Töölönlahden rantaa kohti Helsingin keskustaa, niin kuin usein teen. Yhtäkkiä lahden lokit ja sorsat nousivat sekasortoisesti ilmaan, hädissään rääkyen. Aloin etsiskellä taivaalta petolintua — olisiko kanahaukka, joka on saalistellut seudulla pitkin talvea?
Yläpuolelleni ilmestyi rotevan jalohaukan siluetti: muuttohaukka! Sitä olisin vähiten osannut odottaa. Jalohaukoista jaloin oli siis pelmauttanut linnut ilmaan.
Haukka lensi Kansallismuseon suuntaan häviten puiden taa. Pian se tuli kuitenkin takaisin, viiletti hienosti ylitseni ja suunnisti määrätietoisesti kohti Hakaniemeä. Muutama tavallista rivakampi siivenisku, ja sitten se syöksyi korkealta äkillisesti pystysuoraan alas kuin kivi! Haukka oli äkännyt sopivan kohteen ja yritti iskeä sen ilmasta hengiltä legendaarisen roisilla tyylillään.
Miten kaikki päättyi, jäi arvoitukseksi, koska haukka katosi ratapenkereen taa. Turhaan kävin paikalla kahtena seuraavana päivänä. Lintua ei näkynyt. Satunnainen onnenkantamoinen oli hävinnyt kuin henkäys tuuleen.
Muuttohaukka on viime vuosina runsastunut ja levittäytymässä takaisin entisille elinalueilleen, joilta ympäristömyrkyt ja vaino sen hävittivät. Kaupungeissa on petolinnuille hyvät ruokamaat: lihavia sorsia, lokkeja ja puluja. Veljenpoikani oli selaillut Norssin (Helsingin normaalikoulun) luontokerhon vanhoja lehtiä ja huomannut siellä maininnan Johanneksen kirkon tornissa 1957 istuskelleesta muuttohaukasta. Niin, ja pesiväthän muuttohaukat New Yorkin pilvenpiirtäjissä ja Lontoon korkeissa rakennuksissa. Entäpä jos se jonakin päivänä asettuisi pesimään Helsingin rautatieaseman kellotorniin?

Myös tavallisemmat luontokokemukset tekevät työmatkasta hyvän. Pyrin ympäri vuoden kävelemään aamulla osan työmatkastani Viikin peltojen ja metsien läpi ennen kuin hyppään bussiin tai metroon. Jalkapatikassa pysyy vuoden kierrossa hyvin mukana. Etenkin keväällä työnteon ja luonnossa liikkumisen ristiriita kärjistyy, kun luontoon ei ehdi niin paljon kuin mieli tekisi. Kun työmatkan tai osan siitä kulkee luontoalueiden läpi, voi arkenakin seurata luonnon tapahtumia ja kuntoilla. Ja työpäiväkin sujuu rauhallisemmin, kun ei tarvitse koko ajan haikailla ulos.
Joka elämäntilanteessa tällaiseen ylellisyyteen ei ole mahdollisuuksia, mutta silloin kun on, kannattaa ottaa ilo irti työmatkasta — ympäri vuoden.

Teksti: Jorma Laurila