|
Toimitukselta 9/2005
Niukkuuden ylistys
Miten meni loma? Mitä teit kesällä? Tällaisia kysellään syksypuoleen töihin palaavilta. Minä voin ainakin vastata, että kävin Savonlinnassa. Nyt kaikki luulevat että olin oopperajuhlilla, mutten ollut! Olin norppasafarilla.
Safarilla kuljettiin veneellä pitkin Saimaan Pihlajavettä ja kiikaroitiin rantoja ja veden pintaa. Yöksi kömmittiin pilkkopimeään telttaan, ja aamulla syötiin paistettuja muikkuja ja muurinpohjalettuja.
Retken johtajana ja veneen kipparina oli Juha Taskinen, joka tuntee norppavedet. Takuita hylkeiden näkemisestä hän ei silti antanut, eikä niitä kukaan vaatinutkaan.
Reissu tehtiin kahdessa otteessa, illalla ja aamulla. Kummallakin kerralla matkattiin monta tuntia näkemättä muuta elämää kuin tukkakoskelo poikasineen sekä tiiroja ja lokkeja.
Kun ensimmäinen norpan pää pitkän odotuksen jälkeen näkyi, seurue nousi seisomaan kuin kunnioituksesta. Tarkoitus oli kuitenkin nähdä paremmin. Automaattisesti käännyimme eri suuntiin vahtia pitämään, sillä norppa on sukkela sukeltaja ja saattaa ponnahtaa pintaan ihan mistä päin vain.
Näimme vielä kaksi muuta norppaa, joista toinen oli kuutti. Se katseli meitä hetken käsittämättömän ilmeikkäillä silmillään.
Kolme välähdystä norpista oli suomalaisen safarin anti. Olin jollakin tavalla ylpeä meistä. Kukaan ei valittanut, vaikka vuorokauden mittaisesta retkestä näimme kohteemme ehkäpä vain viisi minuuttia!
Paljon matkustellut työtoverini kertoi, että esimerkiksi Afrikan safareilla näkee sadoittain nisäkkäitä — varmasti ainakin antilooppeja, seeproja, pahkasikoja, kirahveja, paviaaneja, marakatteja, puhveleita, norsuja ja impaloita. Ja melko varmasti myös leijonia, sarvikuonoja, virtahepoja, hyeenoja…
Läkähdyttävää.
Meillä hirvenkin näkeminen on onnenpotku. Siksi kolme norppaa on hyvä saldo. Onhan kyseessä äärettömän harvinainen eläin. Saimaannorppia on vain noin 300, suurin piirtein saman verran kuin amurin- eli siperiantiikereitä, jotka ovat maapallon uhanalaisimpia eläimiä.
Juuri muuta en sitten kesällä tehnytkään, olin vain ja tyydytin joutilaisuuden janoa.
Pikkunorpan katse kannattelee minua varmaan jouluun asti.
Teksti: Alice Karlsson
|
|