Maailmanparantajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan

"Ainoa mahdollisuus on nykyisen elintasokilpailun ja tuotantohysterian romuttaminen. Ihminen ei voi syödä loistoautoaan eikä väritelevisiosta pian näe edes kuvia puhtaista ranta-alueista." Näin kirjoitti ylioppilas Ismo J. Holopainen artikkelissaan Ympäristökomitea 2000 Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden lehdessä Symbiontissa vuonna 1970.

Tässä numerossa kerromme Ympäristökomitea 2000:n tarinan. Komitea oli joukko nuoria idealisteja, jotka 1960- ja 1970-luvun taitteessa nostivat voimakkaasti esiin saastumista ja muita ympäristöasioita sekä kehitysmaakysymyksiä. Lisäksi he vastustivat asevarustelua. He olivat maailmanparantajia ja aikansa radikaaleja sanan varsinaisessa merkityksessä — etsiytyivät yhteiskunnallisen muutoksen juurille.

Ympäristökomitea vaikutti merkittävästi uudenlaisen ympäristöajattelun nousuun perinteisen kapean klassisen luonnonsuojelun tilalle. Tämä heijastui myös Suomen luonnonsuojeluliiton linjan muuttumiseen. Lisäksi komitea ehdotti ympäristöministeriön perustamista ja vaati ekologista asiantuntemusta hallinnon eri portaisiin. Se uskoi tiedon ja tiedostamisen voimaan.

Monia komitealaisten ja muiden senaikaisten ympäristöihmisten vaatimuksia pidettiin mahdottomina tai yltiöradikaaleina. Maailma on sen jälkeen muuttunut ja monet asiat ovat edenneet kiitettävästi, mahdottominakin pidetyt. Toisaalta monessa asiassa on menty pahasti taaksepäin. Ympäristökysymykset eivät ole olleet hyvässä kurssissa valtakunnanpolitiikassa vuosiin. Luonnonsuojeluun ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti. Todetaan vain, ettei vanhojen metsien suojeluun ole varaa tai tehdään poliittinen päätös siitä, ettei Vuosaaren suursatama tuhoaisi Natura-alueiden luonnonarvoja, vaikka asiantuntijat ovat toista mieltä. Myös Vuotoksen luonnonarvot yritetään hukuttaa poliittisella päätöksellä.

Luonnon- ja ympäristönsuojelu on jatkuvaa vääntöä. Kun vanhat maailmanparantajat väsyvät, tarvitaan vereksiä voimia tilalle. Onneksi niitä on nykypäivän nuorissakin. Tässä numerossamme joukko nuoria idealisteja kertoo omista ajatuksistaan. He puolustavat näkemyksistään tinkimättä eläinten oikeuksia, arvostelevat luonnonvarojen yletöntä kulutusta, vastustavat militarismia, vaativat kaupunkien katuja autoilta ihmisille. Tällaiset nuoret ovat tulevaisuuden tiedustelijoita ja uuden ajan airueita.

Länsimainen elämäntapamme on kestämättömällä pohjalla, ja jos haluamme säilyttää yhteiskuntamme elinkelpoisuuden, meidän on hyväksyttävä muutoksen pakko.

Ympäristökomitea 2000:n aikaan uskottiin, että kun asiat tiedostetaan, maailma alkaa muuttua. Näin ei valitettavasti käynyt. Tiedostamisen ja tietämisen lisäksi kyse on keskeisesti vallasta. Paraskaan tieto ei riitä maailman muuttamiseen, ellei politiikan ja talouden arvomaailmaa saada muutettua. Se muuttuu vain, jos tarpeeksi suuri osa kansalaisista haluaa niin käyvän. Kansalaistoiminnan uusi nousu ja yhteiskunnan muuttaminen aktiiviseksi kansalaisyhteiskunnaksi on 2000-luvun suuri haaste. Ilman aktiivisia ja idealistisia ihmisiä maailma ei muutu vaan mätänee.

Teksti: Jorma Laurila