Hiihtoputkesta Kalahariin

Uudessakaupungissa on hiihtoputki, jossa voi kuunnella musiikkia ja jonka varrella on mainoksia. Vaikea sanoa, onko putki enemmän lumen kaipuuta vaiko vieraantumista luonnosta. Epäilen jälkimmäistä.
Singaporessa on kuulemma lapsia, jotka elävät koko lapsuutensa sisätiloissa.
Ihmiskunnan sisälle on kehittymässä alalaji, jonka kirjailija Hannu Raittila on ristinyt huoneihmiseksi, esikuvanaan arvattavastikin lämmitetyissä tiloissa viihtyvä, seinillä ja ikkunoilla kiipeilevä huonekärpänen. Ei tarvitse mennä Singaporeen saakka; Suomessakin on miehiä, jotka eivät omista kumisaappaita tai talvikenkiä. Autosta kun pääsee sipsuttamaan sisätiloihin pikkukengissäkin.
Vieraantuminen luonnosta on aikamme sairaus, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Ihminen joka on menettänyt elävän kosketuksen ja ymmärtämyksen luontoon, tekee tulevaisuutemme kannalta vääriä päätöksiä. Koko länsimainen elämäntapamme ja sen yhä enemmän luonnonvaroja rohmuava sekä jätteitä ja päästöjä tuottava kehitys on tästä esimerkki.

Tutustuin kevättalven Botswanan-matkallani bushmanneihin (ks. s. 54). He ovat todellisia elämäntaitureita ja luonto-ihmisiä, sillä he ovat eläneet täydellisesti sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Bushmannit ovat löytäneet kaiken tarvitsemansa luonnosta, eikä heidän elämäntapansa ole tuottanut lainkaan luonnolle vierasta jätettä.
Valitettavasti bushmannit eivät enää voi jatkaa elämäntapaansa, koska heidät on karkotettu Kalaharista taajamiin. Tieto luonnossa selviytymisestä on yhä vanhemman polven muistissa ja siirtyy vielä ainakin osittain nuoremmalle polvelle. Mutta miten kauan?
Paradoksaalisesti ihmisiä, jotka ovat tuhansien vuosien aikana osoittaneet elinkykynsä ja neuvokkuutensa, pidetään primitiivisinä. Luonnon perinpohjainen tuntemus, vaikuttava kalliotaide, hämmästyttävä taituruus tarve-esineiden valmistamisessa, rauhanomainen yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen. Sekö on primitiivisyyttä?
Alkuperäiskansat ja niiden elämäntaito ovat osa ihmiskunnan monimuotoisuutta ja rikkautta. Modernilla yhteiskunnalla olisi alkuperäiskansoilta paljon opittavaa.

Luonnosta vieraantumisen estämisen voi jokainen aloittaa liikkumalla mahdollisimman paljon luonnossa, mieluummin vielä ystävien tai perheen kanssa.

Paljon visaisempi kysymys on, miten päättäjät saadaan pois putkinäköisyydestä ja ymmärtämään, ettei ihmisellä ole hirveästi varaa pullistella luontoa vastaan. Länsimaisella yhteiskunnalla on elinvoimaisuudestaan vielä kaikki näytöt antamatta. Teollinen kulttuurimme on vasta 150 vuotta vanha, ja jo nyt alamme olla pahoissa vaikeuksissa. Aika on todella lyhyt verrattuna bushmannien tai sademetsäintiaanien tuhansien vuosien menestystarinaan.

Teksti: Jorma Laurila