Kylässä Karjalassa

Melkein kaikilla meillä on sukujuuria Venäjän Karjalassa. Minullakin. Siksikin olen aika innoissani, kun pääsen imatralaisen Variksen suvun mukana rajan taakse Ilmeen kylälle, kymmenisen kilometriä Rautjärveltä itään.
Meitä on pikkubussissa seitsemän: kotikyläänsä palaavat yli seitsemänkymppiset veljekset ja kolme alemman polven Varista. Minä olen opiskelukaverini kanssa kuulolla.
Evakkomatkat palautuvat vanhoille Variksille elävästi mieleen.
Äiti varmasti itki, kun jouduitte lähtemään, sanon. Äiti itki ja kaikki muutkin, veljekset toteavat. Kaikki itkivät.

Ei matka silti mikään totinen ole. Päinvastoin. Ilonaiheita on paljon. Kylä on entisellään, vaikka taloja on tullut lisää. Tienmutkat ja peltojen kumpareet ovat kohdallaan. Metsänraja on siellä missä pitääkin. Kylässä on kauppa kuten ennenkin. Tämä tie vie uimarannalle ja tästä käännytään hautausmaalle.
Maisema on lehtomaista. Tien penkat puskevat tähkätädykkeitä. Kultarinta lurittelee, pellolla laulaa pensastasku, haapaperhoset lentelevät. Niin kauas kuin silmä kantaa on niittyjä, Suomessa jo uhanalaista maisemaa.
Vain ihmiset ovat uusia. Kylässä asuu nyt venäläisiä. Varisten kotitalollakin, ihmeen kaupalla säilyneellä, on pietarilaiset omistajat. Talo on silti sama vanha, ja pihalla seisoo tuttu omenapuu.

Koska hotellia ei ole, yövymme kellotapulissa. Se on kylän ainoa julkinen tila, suomalaisvoimin kunnostettu. Kirkko tapulin takana on pelkkä hirsiröykkiö.
Kylässä sana kiertää ja iltanuotiolle saapuu väkeä: Dima, Galja, Vladimir, Valeri.... He puhua pulputtavat venäjää ja viis veisaavat, ymmärtääkö kukaan. Kuohuviiniä kuluu. Pelataan käsillä ja ilmeillä. Hyvin menee.

Iloisen illan jälkeen kuulumme jo kylään. Kun istumme kaupan edustalla ihmettelemässä elämänmenoa, kaikki sanovat päivää. Naisia pujahtaa kauppaan ja tulee ulos isojen kassien kanssa. Vaatimattomasta puodista näyttää löytyvän loputtomasti tarvikkeita.
On hyvin somaa ja niin hiljaista, ettei sitä kunnolla edes ymmärrä. Ei kuulu ruohonleikkureita, ei moottorisahoja, ei mopoja, ei oksasilppureita, ei traktoreita, ei sirkkeleitä.
Täällä ei myydä pitsaa eikä juotavia jugurtteja. Maitokin annostellaan tonkasta omaan astiaan.
Voisin juurtua juuri tähän: kaupan eteen harmaalle penkille.

Teksti: Alice Karlsson