|
Toimitukselta 9/2006
Ilkeät eläimet
Kansalaisissa herätti kesällä huolestusta lokkien röyhkeys Helsingin Kauppatorilla: linnut tulivat ja veivät kädestä leivät ja jäätelöt. Tappotuomiota tarjottiin rakentavaksi ratkaisuksi pulmaan. Joku yritti vaisusti kertoa, että onhan niitä lokkeja tapettu Ämmässuon kaatopaikalla jo pitkälle toistakymmentätuhatta.
Tappaminen on väärä tapa yrittää ratkaista ihmisen itsensä aiheuttama ongelma. Jos minä tuon tarjolle ruokaa ja lokki tulee ja syö sitä, niin onko lokki röyhkeä vai olenko minä tyhmä? Sama kuvio niin kaatopaikalla kuin torillakin. Jos eläimille tuputetaan syötävää, niin totta kai ne tulevat syömään!
Kun tällaisia ”röyhkeitä” lintuja karsitaan vuodesta toiseen, niin melko nopeasti saavutetaan tasapainotila: lokkeja poistetaan yhtä paljon kuin niitä rekrytoituu kantaan. Suomeksi asian voi sanoa niin, ettei lintujen jatkuva poistaminen alkuvaiheen jälkeen enää olennaisesti vähennä niiden määrää.
Miksi siis olla asiasta huolissaan — linnuthan eivät vähene? Siksi, että järjetön lokkiviha on yksi osa ihmisten oppimasta tavasta suhtautua eläimiin. Pienpedot ovat vahingollisia: tapetaan! Räkättirastaat syövät marjoja: tapetaan! Lokit ovat röyhkeitä: tapetaan! Sudet ovat julmia ja ilkeitä: tapetaan! Valkoposkihanhet kakkivat nurmikolle: tapetaan!
Kaikkien pienpetojen vahingollisuus riistaeläimille on faabeli, jota metsästäjät ja riistaihmiset tuputtavat kansalle joidenkin lintuharrastajien lämpimällä tuella. Tämän ”mainonnan” seurauksena huolestunut äiti kysyy minulta aivan vakavissaan näädästä: Heidän puuvajassaan pesii näätä. Kuinka suuri on vaara, että se hyökkää heidän neli- ja kuusivuotiaitten, pihalla leikkivien lastensa kimppuun? Onhan näätä pienpeto.
Räkättirastaat voisi torjua verkoilla, mutta jostakin syystä niitä on hauskempi tappaa erikoisluvan nojalla marjatiloilta kymmenintuhansin joka kesä — pesimäaikana. Tuleeko vuodesta toiseen jatkuva tappaminen todella halvemmaksi kuin verkkojen kertahankinta, vai onko se vain jännittävämpää? Aiheutetaanko linnuille kipua ja kärsimystä, kun ne tapetaan? Kuinka monta rauhoitettua rastasta tapetaan? Kukaan ei tiedä, aika monta varmaankin. Ja harvoja asia tuntuu kiinnostavan.
Kaikki lokit ovat ”röyhkeitä”: teeveen uutislähetykseen kuvattu Kauppatorilla rosvoillut lintu oli kalalokki, siis rauhoitettu eläin. Lokkien lajimääritys epäilyttää: jos asiantuntijaa ei ole paikalla, osataanko kala- ja selkälokit erottaa joukosta?
Ihmisten vastaus luonnon asettamiin todellisiin tai kuviteltuihin ongelmiin näyttää kovin usein olevan: tapetaan. Miksi?
Teksti: Juha Valste
|
|