Suolla

Suolla on upottavaa, märkää, synkkää ja pelottavaa. Näin ajattelin ennen puhtaasti kuulopuheiden perusteella. Ihmettelin, miten siellä voi kasvaa niinkin ihania asioita kuin hilloja ja karpaloita ja miten niitä voi poimia. Vasta aikuisena opin kulkemaan soilla ja tuntemaan niiden monet erityiset hienoudet.

Suolle tullessani pysähdyn ja vedän syvään henkeä. Suopursun, sammalten ja muiden kasvien tuoksukimaralle ei vedä vertoja mikään. Syksy on taikonut kasveihin väkevät värit, on rauhallista, kaunista.

Vaikka suurin osa linnuista on jo muuttanut etelään, suolle kertyy elämää: joutsenia, kurkia, hanhia, sorsia, tuulihaukkoja, isolepinkäisiä ja korppeja. Tämän kaiken — ja lisäksi metsäpeuraemon vasoineen — näen Heikinjärvennevan lintutornissa kiikaroiden. Edessäni ja sivuillani aukeaa upea suopanoraama. Onneksi tämä suo ja sen elämä ovat suojassa Salamajärven kansallispuistossa.

Kesällä soistamme vaikuttuivat myös kymmenet ulkomaiset tutkijat, jotka kolusivat päiväkausia ympäri maata Kansainvälisen soidensuojeluseuran retkellä. Suotutkijat muistuttivat vierailunsa päätteeksi siitä, että Suomi on merkittävimpiä suomaita maailmassa. Alun perin suota oli noin 30 prosenttia pinta-alastamme; tästä on jäljellä luonnontilassa enää runsas kolmannes, ja siitäkin on suojeltuna vain viidennes. Järjestö järkyttyi siitä, että niin monet suomalaiset suot on peruuttamattomasti tuhottu metsäojituksella, maataloudella ja turpeennostolla.

Soidensuojeluseura vetosi hallintoomme, että se kantaisi kansainvälisen vastuunsa jäljellä olevien soiden suojelusta. Ojitus ja turpeennosto tulisi lopettaa sekä luopua pohjavedenottohankkeista, jotka voivat vaikuttaa suojelualueisiin. ”Välinpitämättömyydellä Suomi tuhoaa omaa identiteettiään”, jyrähtivät tutkijat.

Ja miten vastasikaan hallituksemme? Se esittää eduskunnalle turpeella tuotetun sähkön tukemista syöttötariffien eli takuuhintajärjestelmän avulla. Onko tämä hallituksen viesti luontomme monimuotoisuuden vaalimiseen ja huoleen ilmaston lämpenemisestä? Turpeen polton hiilidioksidipäästöt ovat pahemmat kuin kivihiilen.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hiljattain Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan turvetuotantoa koskevat varaukset, joissa oli mukana lukuisia luonnontilaisia soita. Luonnonsuojelupiiri valitti ja voitti. Tuntui hienolta lukea tiedotteesta, että ”Luonnonsuojeluliitto ei hyväksy enää yhdenkään luonnontilaisen suon menetystä.”

Teksti: Ritva Kupari