Pöytälaatikosta löytyi aarre

Tyhjentäessään pöytälaatikoitaan Suomen Luonnon entinen toimitussihteeri löysi Nils-Aslak Valkeapään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kirjeen.

Siivosin työpöytäni laatikkoa ja löysin ruskean kirjeen, osoitettu Suomen Luonnolle, postileimassa Skibotn 18.9.1989. Postimerkit ovat norjalaisia, mutta lähettäjän, Nils-Aslak Valkeapään, osoite Kaaresuvanto Finland. Kuoren sisällä oli kolmella konekirjoitusarkilla Valkeapään, Ailun, runoelma Asun lintujen taloa, tussipiirroksia ja mustavalkoinen valokuva sielukkaasti katsovasta runoilijasta.

Ihmettelin löytöä ja kääntelin sitä kuin aarretta. Sitten muistin: tuolloin, 18 vuotta sitten, Suomen Luonnossa oli vaihtuva kirjailijakolumnisti jokaisessa numerossa. Olin pyytänyt Ailuakin kolumnistiksi. Hän lähetti lämpimästi tervehtien runoelmansa, mutta emme saaneet sitä kuvineen mahtumaan kolumnisivulle.

Runoelma jäi odottamaan sopivaa julkaisuaikaa ja kauan saikin odottaa.
Suuri luonnonystävä ja saamelaiskulttuurin puolustaja Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) kirjoitti pääosin saameksi, muistikirjaansa joskus myös suomeksi. Hän oli monipuolinen taiteilija, joka paitsi kirjoitti myös sävelsi, elvytti saamelaisen joikuperinteen ja teki kuvataidetta.

Ailulla oli juuret Suomessa ja Norjassa. Asun lintujen taloa -runojen päiväyksessä on hänen tuolloinen kotipaikkansa Beattet, (suom. Pättikkä), joka sijaitsee Kaaresuvannon ja Kilpisjärven välillä.

Vuonna 1996 taiteilija asui Yykeänperässä eli Skibotnissa Norjassa kuusikulmaisessa Lásságámmi-talossa. Nimi tarkoittaa kalliomajaa. Lásságámmin kotimuseota ja Valkeapään perintöä vaalii Lásságámmi-säätiö Norjassa (www.lassagammi.no).

Saimme säätiöltä luvan tämän ennen tuntemattoman käsikirjoituksen julkaisemiseen. Säätiö haluaa käännättää sen myös saameksi. Alla runoelma Asun lintujen taloa kokonaisuudessaan.
Ritva Kupari


Nils-Aslak Valkeapää:
Asun lintujen taloa

asuttuani tätä taloa monia pimeitä
armahdin lahonneen koivun ikkunan edestä
avautumaan
ja nyt kirjoitan illan auringon, yön
väylän yläjuoksulle kirjoitan
pääskysten suhahdellessa kotiinsa, kodistaan
minä kirjoitan kevään mahlalle
yön valolle

tämä on minun puhettani
seurustelen itseäni
voisin katsoa peilistä huulien liikettä
jos ääneen puhuisin
antaa valon tulla
avaamaan ajatukset valolle

tämän katon alla
lintujen
ja talokin
elää
avaa sylinsä, sydämensä
tarinoi turvaa

kun pääskyset tulevat kotiinsa
talo ui syvällä

talvella lapintiaiset

talossa pääskysten aikaan, auringon
20.6.1989


Beattet 15.7.1989

miten olenkaan
täyttynyt
toimilla huolilla
räystäänalaisella rähinällä
lempeällä lämpimällä
perheitteni elämällä

illalla vielä
sanon niille hyvät yöt
ja nukumme sitten kaikki
kuunneltuamme
tuulien suhinaa
kosken kohinaa
syvälle uniin

uniin


Beattet 11.8.1989

Aurinko
on täällä
silittää
rypistynyttä

tärkeintä
että lintujen pesintä
on onnistunut
onni on istunut
pesässä
asunut

elämä ohitseni
lintujen lennot


Beattet 20.8.1989

Aamun aurinko, taivaalla syksyn kuu

katoavaa kirkkautta
sydämeni särkyvää kipeää

pääskyset valmistautuvat
jutamismatkalle

Minussa meri, rannaton, rajaton

ulappa


Beattet 1.9.1989
lintujen talossa

yöksi vielä
yksinäisiä pääskysiä
tänään lakaisee tuuli
koivut kumartelevat

Minäkin
lähden taas
aikeitani tietämättä
ja hyvä niin
ei turhia huolia
huomisesta
tekemisistä
olemisista

ja minä soin
jos minua soitetaan
ainakin soisin soivani


Beattet 12.9.1989

ymmärsivät sentään, viimein
pääskyset
lentää
jutamismatkalleen
viimeisetkin

Minä jään
yksin
syksyyn
lumen ja jään

poron kuuta ikkunan eteen
talviniestaksi
lapintiaisille

odotan