Ah mikä elämys!

Elämys on päivän sana. Jokainen haluaa kokea elämyksiä. Niitä voi saada ruuasta, taiteesta, luonnosta...
Mika Honkalinna kertoo tässä lehdessä, kuinka hän pikkupoikana sai muiden mukana mennä katsomaan hullua metsoa. Se oli elämys! Vaikka silloin sitä sanottiin vain hulluksi metsoksi.
Tämäntapaisia kokemuksia löytyy varmaankin jokaisen muistoista. Meidän kylällä oli 1960-luvulla tulipalo, jota tultiin katsomaan kaukaa, naapurikyliltä asti. Kyllä sekin taisi olla elämys. Entäs kun eräällä laitumella oli lieassa vauhko hevonen? Ihan pakko se oli nähdä ja sitten kuvitella jälkeenpäin, että mitäs jos se olisi päässyt irti.
Nyt elämykset on tuotteistettu ja tarjolla on monenlaisia kauppiaita. Puolihuolimattomalla selailulla löysin tietoverkosta 588 dokumenttia hakusanalla elämysmatkailu. Lähes mikä tahansa näyttää kelpaavan elämykseksi, ja niitä keksitään koko ajan lisää. Ennen oli saappaanheittoa ja akankantoa. Nyt voi osallistua muun muassa heavy metal -bileisiin eli kaivinkonepartyihin. Järjestäjä kysyy: Oletko halunnut kaivaa kaivinkoneella tai kokeilla Bobcattia?
Kaivinkonekemut ovat nähtävästi vielä poikkeus elämystarjonnassa. Yritykset luottavat pääasiassa luontoon. Isolla rahalla saa isoja elämyksiä, voi matkustaa maailman ympäri, kiivetä toimivalle tulivuorelle tai nähdä intiantiikerin silmästä silmään. Sitten on pikkurahalla saavutettavia elämyksiä, vaikkapa pilkkikisat tai nokipannukahvit. Kaikilla on kuitenkin sama tavoite. Saada liikkeelle väkeä, jolla on taskussa tukku seteleitä.
Parhaimmillaan matkailu tukee sekä paikallista kulttuuria että luontoa. Näin näyttäisi olevan muun muassa Laatokalla, jonne kaavaillusta kansallispuistosta kerromme myös tässä numerossa. Karjalan luonnosta kiinnostuneet toisivat köyhiin kaupunkeihin, Sortavalaan, Pitkärantaan ja Lahdenpohjaan palveluja, työtä ja toimeentuloa.

Mitalilla on aina kääntöpuolensa. Mitä enemmän ihmisiä luontoon houkutellaan, sitä varmemmin rauha rikkoutuu ja maasto kuluu. Myös kulttuuri muuttuu. Paikallisia elämyksiä hakevat matkailijat saavat ennemmin tai myöhemmin tyytyä näytöksiin. Työtoverini kertoi, että esimerkiksi Keniassa samburunuorukaiset pukeutuivat kamelivaellukselle heimon perinteisiin vaatteisiin, mutta keikan jälkeen he kiskoivat farkut jalkaansa. Ja mikäpäs siinä. Emmehän mekään kulje tuohivirsuissa!
Elämyksien tarjonta on kuitenkin tosiasia ja vastuu seurauksista on paitsi matkan järjestäjällä myös palvelun ostajalla. Kannattaa olla tarkkana, mihin rahansa pistää, sillä toisen elämys voi olla toisen pettymys.
Elämyksiä löytää sitä paitsi ihan ominpäinkin ja vielä kotinurkilta. Pihapiiri oravineen ja lintuineen voi tuottaa jatkuvaa iloa. Topakan variksen puuhien seuraaminen työmatkalla saattaa olla päivän pelastus.
Paras kokemus on luultavasti itse löydetty ja jakamaton. Lapsi sen tietää: Muutama vuosi sitten kävin pikkutyttöni kanssa Kiasmassa. Kun olimme tutkineet kaikki taide-elämykset, kysyin häneltä mikä niistä oli vaikuttavin. ”Se sirkuspelle”, hän sanoi välittömästi. ”Mitä ihmettä?” minä kummastelin. Ja lapsi näyttämään. Kyllä. Toisen kerroksen ikkunasta näkyi sirkuspelle. Se koikkelehti puujaloilla vastapäisen rakennuksen pihalla.

Teksti: Alice Karlsson