Pienen merenneidon opetuksia

Kesän korvalla sain pitkästä aikaa ihailla Kööpenhaminan suloista Pientä merenneitoa. Merenneito istuu rannassa kauniisti kivellään, jonka juurella aalloissa huljuvat levät kertovat meren säilyneen vielä hengissä. Tämä ilahdutti. Lisää nostetta mieli sai, kun kohotin katseeni merenneidosta kohti horisonttia, jossa kohoavat Middelgrundenin tuulipuiston kaksikymmentä valkeaa tornia.
Middelgrunden on nykyaikaisen energiantuotannon juhlaa: tornien sopusuhtaisen kaaren turbiinit tuottavat parhaimmillaan tehoa 40 megawattia ja vuodessa energiaa kymmenesosan terawattitunnista. Muutama tällainen torniryhmä tuottaa jo saman verran sähköä kuin synkeästä Vuotoksen voimalasta olisi saatu. Ja ympäristölle aika pienellä hinnalla: Kastrupin lentokentälle laskeutuneet ovat nähneet, miten pieni tuulivoimala on ahtaan Juutinraumankin mittakaavassa (Middelgrunden tuottaa silti saman verran energiaa kuin kaikki Suomen tuulivoimalat yhteensä).

Tuulipuisto saa voimansa Itämeren puhureista, mutta myös Kioton sopimuksesta, jolla kasvihuonepäästöjä hillitään. Bonnissa heinäkuussa kokoontuneiden 180 maan edustajien neuvottelutulos pyörittää osaltaan Middelgrundenin ja muualle Itämerelle kohoavien tuulivoimaloiden roottoreita, eikä siinä haittaa, vaikka Yhdysvallat ei tullut mukaan antamaan vauhtia puhtaisiin energiamuotoihin. Ehkä maa vielä kasvaa tuntemaan vastuunsa maailman asioista.
Kioton sopimus sai Bonnissa sitovan muodon, jossa velvoitteistaan luistavat valtiot joutuvat myöhemmin vähentämään päästöjään muita enemmän (ja vähemmän joustavilla tavoilla). Hiukan sopimus vesittyi, kun valtiot saavat aiemmin ajateltua suurempaa hyötyä niin sanotuista hiilinieluista. Ympäristöjärjestöillä ja tutkijoilla on tehtävää sen varmistamisessa, etteivät valtiot luo olemattomia nieluja tutkimustuloksia venyttämällä. Sovitut päästövähennykset ovat maltillisia, vasta alkua. Emme näytä voivan mitään sille, että meri loiskuu tulevaisuudessa yhä lähempänä pientä merenneitoa, kun valtamerten pinta ilmaston lämmetessä nousee. Maailma on vielä kauan uuden ja vanhan energiantuotannon välillä, omalla tavallaan kalanpyrstöinen.
Eurooppa näytti muulle maailmalle esimerkkiä, kun se asettui vanhat sisäiset erimielisyytensä unohtaen veturiksi Kioton sopimuksen neuvotteluissa. Maanosa näyttää Kioton merkeissä tietä myös tuulivoimalle. Saksassa tuulivoimalla tuotetaan jo nyt 11 terawattituntia vuodessa. Siihen suhteuttaen myös Ruotsin suunnitelma täyttää sopimusta rakentamalla jopa 10 terawattituntia tuulienergiaa ja siinä sivussa luopua osasta ydinvoimasta tuntuu realistiselta ja Suomen kaavailut yhdestä terawattitunnista tuulivoimaa varsin vaatimattomilta.

Suuren eurooppalaisen kirjailijan H. C. Andersenin sadun pieni merenneito kieltäytyy prinssinsä tappamisesta, mutta ei sitten muutukaan meren kuolleeksi vaahdoksi. Merenneidosta tulee ilman hengetär, jollaisen tehtävänä sadun mukaan on muun muassa tuuletella pahaa ilmaa ihmisten ympäriltä. Andersenin ja patsaan Kööpenhaminaan luoneen Edvard Eriksenin aikaan tuuli kuljetti laivoja. Nyt sillä on uusi tehtävä maailman viemisessä turvalliseen suuntaan. Sadun merenneidolle ja ilman hengettärelle on suotu 300 vuotta aikaa saada kuolematon sielu, mutta tosiasiat pakottavat maailman energiantuotannon uudistumaan muutamassa kymmenessä vuodessa.

Teksti: Antti Halkka