Mitä merkitystä uhanalaisuudella?

Suomen lajien uhanalaisuus 2000 ilmestyi kirjana pari kuukautta sitten. Se on kolmas laaja selvitys maamme eläinten ja kasvien uhanalaisuudesta — usein puhutaan punaisesta kirjasta. Edelliset selvitykset ilmestyivät 1985 ja 1991.
Vaikka uusi uhanalaisselvitys eroaa entisistä monella tavalla, perusviesti on selvä ja sama: Suomesta on jo hävinnyt kymmeniä eliölajeja, ja uhanalaisia eläimiä ja kasveja on sadoittain. Useimmiten häviämisen tai uhanalaiseksi tulemisen syynä on ihmisen toimet tai niiden muuttuminen.
Joku närkästynyt kirjoitti mielipidekirjoituksen, jossa hän ihmetteli uhanalaisuuden käsitteen käyttämistä suojelun perustana. Lisäksi hän ihmetteli, kuinka suuri rahallinen hyöty merkillisten ja muka uhanalaisten ötököiden suojelusta seuraa. Kirjoittaja valitti myös katkerasti joidenkin EU:ssa harvinaisiksi ja uhanalaisiksi julistettujen lajien hyysäämistä Suomessa.
Samaan asiantuntemattomuuden kategoriaan täytyy liittää myös kirjoitukset, joissa kumotaan uhanalaisuuden käsite kokonaan. Kuinka valkoselkätikka voi olla uhanalainen, kun niitä elelee tuhansittain esimerkiksi Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa? Näissä valtioissa kun on kosteapohjaisia ja vanhoja lahoja koivuja viliseviä metsiä yllin kyllin.
Uhanalaisuus on useimmiten paikallista: Suomen lajien uhanalaisuus 2000 käsittelee ilmeisesti joillekin aivan yllättäen lajien uhanalaisuutta nimenomaan Suomessa. Lajien suojelu toteutuu usein suojelemalla alueita. Uhanalaisten lajien esiintyminen jollakin alueella on erityisen hyvä peruste kyseisen alueen suojelemiseen.
Jonkin lajin muuttuminen uhanalaiseksi kertoo tavallisesti sen elinympäristön muuttumisesta. Ja kääntäen: uhanalaisen lajin esiintyminen jossakin kertoo kyseisen alueen olevan sille sopiva elinympäristö.

Uhanalaisten lajien rahallista arvoa ei voi mitata. Aivan poikkeuksellisesti voi käydä niin, että uhanalaisia eläimiä ja kasveja voidaan hyödyntää matkailussa. Silti innokaskaan luontomatkailija tuskin suunnistaa jonnekin vain siksi, että paikka ylpeilee aarnimäihiäisellä tai lehtosalasyöjällä — vaikka nämä molemmat ovat äärimmäisen uhanalaisia kovakuoriaislajeja.
Jokainen laji on arvo sinänsä. On aika säälittävää, jos ihmisellä ei ole muunlaisia kuin rahassa tai materiassa mitattavia arvoja. Ei meidän tietenkään tarvitse tuntea eikä nähdä kaikkia lajeja pitääksemme niitä jonkin arvoisina. Tieto sellaisten lajien olemassaolosta riittää.
EU:n jäsenyys edellyttää, että Suomi suojelee uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä. Sen sijaan se ei edellytä muissa EU:n maissa harvinaistuneiden lajien sijoittamista Suomessakin uhanalaisten listalle. Näin ei myöskään ole tehty. Esimerkiksi Keski-Euroopassa uhanalaiseksi muuttunut suokukko ei ole sitä Suomessa; vastaavia esimerkkejä on runsaasti.

Teksti: Juha Valste