Ajankohtaista: Kuukkelista tuli ahneen metsänhoidon uhri

Kuukkelit ryhtyvät pesimään Etelä-Suomessa jo helmi-maaliskuussa. Pesä on yleensä kuusessa.

Kuukkeli on salaperäinen lintu. Sen on moni nähnyt Lapissa kärkkymässä retkieväitä nuotiolla, mutta etelämpänä lintuja ei löydä etsimälläkään.
Olen talvisena iltapäivänä biologiporukassa Lappajärven Kirsinnevalla kuukkeleiden ruokintapaikalla. Seisomme tovin jos toisenkin tuijottamassa isoa läskinpalaa, joka on kiinnitetty puuhun kanaverkolla. Toisessa samanlaisessa rakennelmassa on leipää.
Kuukkeleita ei vain näy eikä kuulu.
”Kirsinnevan ruokinnalla käy säännöllisesti kolme kuukkelia”, oppaamme Rainer Rajakallio kertoo. ”Kuukkelit ovat täällä kuitenkin erityisen arkoja.”
Lappajärven ja Vimpelin kymmenellä ruokintapaikalla (yksi ruokinta Evijärvellä) käy kymmenisen kuukkelia. Alajärvi mukaan lukien Järviseudun neljän kunnan alueella arvellaan elävän vielä 30 kuukkeliparia.
Vaikka kuukkeli ei ole kranttu ruuasta, se pitää tiukasti kiinni reviiristään, eikä hevin tule ihmisten ilmoille. Siksi talousmetsien kuukkelille voi tulla nälkä. Ruuan lisäksi lintujen elämää rajoittaa sopivien pesimämetsien puute.
Kuukkeli on aiemmin kuulunut koko Suomen pesimälinnustoon. Nykyinen noin 40 000 parin kanta on vain kolmannes siitä, mitä se oli 1940-luvulla.
Nimien runsaus kertoo mieluisesta tuttavuudesta. Kuukkeli on kuusanka, kuukso, kuukkonen, kuuksiainen, kuuskilainen, kuuksinkainen, kuuksikas, korpikuukkonen, korpinärhi, metsänärhi ja metsänemäntä. Uusimpia lempinimiä ovat kuukkendal ja kuu-ukkeli.
Viime vuosisadan alkupuolella kuukkeleita oli jopa Helsingissä. Rakentaminen, asutus, metsien hakkuut ja tiet ovat ajaneet kuukkelit jo aikapäiviä sitten pohjoisemmaksi. Elinalueen eteläraja kulkee nyt suurin piirtein Lappeenrannasta Kristiinankaupunkiin.
Etelä-Suomen kuukkelit elävät siellä missä kunnon metsiä vielä on. Uhanalaisimpia linnut ovat Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Kymenlaaksossa.

Peräkamarin poikia
Kuukkelit ovat varsinaisia peräkamarin poikia. Ne eivät hevin lähde maailmalle uusia asuinpaikkoja tutkailemaan.
Asiasta on saatu vahva näyttö Suupohjassa (Jurva, Karijoki, Kristiinankaupunki, Närpiö ja Teuva). Tutkija Bo-Göran Lillandt antaa esimerkin: Tiukassa 1974 rengastettu kuukkelikoiras pesi samalla metsäpalstalla vuosi toisensa jälkeen kuolemaansa, vuoteen 1988 asti. Vastaavia esimerkkejä on useita.
Aivan ehdottomia kotitonttuja kuukkelit eivät sentään ole. Lillandtin mukaan jotkin yksilöt saattavat muuttaa omasta metsästään viereiseen metsään — muuttomatkat ovat yleensä joitakin kymmeniä kilometrejä. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä pahasti kesken.
Kuukkelit ovat myös pariuskollisia. Lillandtin muutaman sadan parisiteen aineistossa on vain yksi varma ja muutama epävarma ”avioerotapaus”. Jos puoliso kuolee, leski jää kotikonnuilleen, pariutuu siellä uudelleen tai jää yksineläjäksi.
Kuukkelista on tullut ahneen metsänhoidon symboli. Sitä mukaa kun metsät ovat pirstoutuneet, ovat kuukkelit vähentyneet.
”Etelän kuukkelit elävät laajahkoilla metsäalueilla, joista osan on oltava vieläpä naavaista korpikuusikkoa”, lintuharrastaja Rainer Mäkelä Nokialta sanoo.
”Jos kuukkelit eristäytyvät omiin metsäsaarekkeisiinsa, ei ole enää paljon tehtävissä. Lintukannat hiipuvat vähitellen.”
Kuukkeleiden tulevaisuus riippuu metsien käsittelystä. Vähintä mitä kuu-ukkelin eteen voidaan tehdä, on säilyttää niiden nykyiset elinalueet lajille sopivina. Muun muassa Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa Metsähallitus ja metsäyhtiöt voivat tehdä paljon lajin suojelemiseksi.

Teksti: Alice Karlsson
Kuvat: Markus Varesvuo/Luontokuvat