Kysy luonnosta

Paranmaitoa? Limasienen valkoinen limakko syö ja ryömii lahon kannon päällä ennen kuin se kuivuu ja itiöt pöllyävät maailmalle. Kuva Heimo Rajaniemi/Luontokuvat.

Lähetä oma kysymyksesi Kysy luonnosta -palstalle!

Paran oksennus
Olin setäni kanssa 1940-luvun lopulla juhannusviikolla aidaspuita hakkaamassa Suomussalmella. Niityn vieressä rämemättäällä oli kiiltävää viilin näköistä hyytelöä, jota setäni sanoi paran oksennukseksi. Para, karjanhaltija, oli imenyt niityn lehmistä niin paljon maitoa, että se oli oksentanut liian maidon viilinä mättäälle. Kuvittelisin, että paran oksennus olisi jokin sieni, mutta en ole sellaista enää uudelleen nähnyt, vaikka olen vuosikymmeniä tarponut joka kesä hillarämeillä.

Paran oksennus on jonkin limasienen limakkovaihe, joka valmistautuu itiöimään. Limasienet ovat erikoinen eliöryhmä, jonka soluttomat mutta monitumaiset limakkovaiheet ryömivät kosteassa maassa, karikkeessa tai lahopuussa syöden bakteereita, sienten itiöitä ja muita pieniä ravintohitusia. Kun limakko on riittävästi vahvistunut ja säät ovat sopivan kosteat, limakko ryömii ulkoilmaan sammalen pinnalle, kaarnalle tai jopa heinien ja varpujen päälle. Muutamassa tunnissa se muuttuu kuivaksi, pölyäväksi itiöemäksi.
Vain kahdella limasienellä on suomenkielinen nimi. Lahokannoille pallomaisia itiöemiä muodostava laji on sudenmaito, koska kypsyvän itiöemän sisältö on kuin veristä maitoa. Toinen laji, joka muodostaa laajoja, patjamaisia itiöemiä, on paranvoi, koska limakkovaihe on usein kirkkaankeltainen. Paranmaito kävisi valkoisten limakoiden yleisnimeksi.
Johtava limasienitutkijamme Marja Härkönen esitteli perusteellisesti limasieniä Suomen Luonnon numerossa 8/1999.
Seppo Vuokko

Etana seitin varassa
Kuinka tavallista on, että etana liikkuu erittämänsä limaseitin varassa kuin hämähäkki konsanaan? Parissa minuutissa se laskeutui noin 40 sentin matkan turvallisesti.

Jollen olisi itse nähnyt, saattaisin epäillä etanan kykyjä. Tammisaaressa huomasin kerran, että valepeltoetana oli yöllisen ruokailureissun jäljiltä vielä korkealla heinän röyhyssä. Lienee ollut herkuttelemassa siitepölyllä. Aurinko oli kuitenkin noussut metsän takaa, ja sen säteet olivat juuri kiertymässä etanan kohdalle. Kohta se menettäisi miellyttävän viileät ja kosteat olonsa ja joutuisi kirkkaaseen valoon ja kuivattavaan paahteeseen.
Kun auringon säteet osuivat etanaan, se keskeytti syömisen ja kiertyi röyhyn alapinnalle. Se ikään kuin mateli ilmaan. Lopulta vain hiukan takapäätä oli kiinni röyhyssä ja kuvittelin etanan putoavan seuraavassa sekunnissa. Eikö mitä! Matelu jatkui suoraan ilmaan, sillä kirkas varmuusrihma oli näkymätön.
Tämän jälkeen meno oli melkoisen vauhdikasta, toisin kuin maalla. Luulisin, että puolen metrin matka taittui muutamassa kymmenessä sekunnissa, tietenkin painovoiman vauhdittamana.
Keskusmuseon nilviäistuntija Ilmari Valovirta kertoi etanoiden joskus käyttäytyvän näin mutta harvan nähneen tällaisen tapauksen.
Kauri Mikkola

Etana laskeutumassa puusta hienon limarihman varassa. Kuva Altti A. Salo/Luontokuvat.