Luonnossa heinäkuussa

Heinäkuun nimi liittyy vanhaan tapaan: suurimmassa osassa Suomea niitettiin ensimmäinen heinä tämän kuukauden alussa. Heinäkuu on tavallisesti vuoden lämpimin, jolloin yöhallatkin ovat harvinaisia. Heinäkuun keskilämpötila oli vuosina 1971?2000 Helsingissä 17,2 astetta ja Sodankylässä 14,3 astetta. Saman jakson aikana Helsingissä satoi heinäkuussa keskimäärin 62 milliä ja Sodankylässsä 63 milliä.

Päivät lyhenevät, mutta sitä ei huomaa ennen kuin aivan kuun lopussa - jos silloinkaan. Paras marja-aika huipentuu heinä- ja elokuussa. Suomalaiset syövät uusia perunoita, mansikoita ja mustikoita, kalastavat, viihtyvät mökillä tai viettävät aikaansa lomamatkalla.

Pihlajaperhoset alkavat lennellä. Niitä voi nähdä myös isona rykelmänä tiellä imemässä maasta kosteutta. Kanta on vahvimmillaan Kaakkois-Suomessa.

Vedet ovat tavallisesti lämpimimmillään. Silakka, kilohaili sekä kolmi- ja kymmenpiikki kutevat vielä. Merihevosen sukulaiset, särmäneulat ja siloneulat lisääntyvät. Ruutanan ja suutarin kutu päättyy.

Lepakoita näkee iltaisin vaaleata taivasta tai vedenpintaa vasten, kun ne saalistavat lentäviä hyönteisiä kaikuluotaamalla.
Suomen kymmenkunnasta lepakkolajista yleisin on pohjanlepakko. Loput ovatkin pieniä siippoja tai pikkulepakoita. Pohjanlepakko, korvayökkö sekä vesisiippa, viiksisiippa ja isoviiksisiippa synnyttävät poikasensa useimmiten heinäkuussa, jolloin ruokaa on runsaasti tarjolla.

Lintujen poikueet ovat liikkeellä. Laulun tilalle ovat tulleet yhteydenpitoäänet, varoitusäänet ja kerjäysäänet.
Jo kesäkuussa alkanut kahlaajalintujen paluumuutto voimistuu. Etenkin matalilla hiekka- ja lieterannoilla voi nähdä kymmen- tai jopa satapäisiä kahlaajaparvia keräämässä energiavaroja rasittavaa etelänmatkaa varten. Rannikon parhaita kahlaajamuuton seuraamispaikkoja ovat Liminganlahti, Hailuoto, Tauvonniemi, Yyteri, Hankoniemi ja Santahamina.