Kysy luonnosta - Luontoillan asiantuntijat vastaavat.

Lehtokurpan poikanen Kuva: Matti Valta/Luontokuvat

Kantaako lehtokurppa poikasiaan?

Yllätin lehtokurpan asumattoman talon pihapiiristä. Se puristi poikasensa jalkojen väliin ja lensi noin 70 metriä. Seurasin sitä ja näin, kuinka emo ja poikanen jatkoivat matkaansa kävellen.

Tästä asiasta on taitettu peistä vuosikymmeniä. Erä- ja lintulehdissä sekä kirjoissa on kuvauksia havainnoista, mutta suomalainen tieteellinen kirjallisuus on kuitenkin epäillyt, ettei poikasten kantaminen ole mahdollista ja että siltä näyttävät havainnot on selitettävä muutoin.
Näin toteaa ehkäpä suurimpana auktoriteettinamme pidetty Haartmanin ym. Pohjolan linnut värikuvin:

"Vihollisen yllättäessä emo esittää erikoislaatuisen harhauttamistoiminnan: se lentää räpistelee hyvin vaivalloisen näköisesti loitommalle käheästi rääkyen, peräpuoli ja koivet riippuen. Tällöin näyttää helposti siltä kuin emo roikottaisi poikasta jalkojensa välissä, mitä ei kuitenkaan meillä liene koskaan todettu."

Sen sijaan ulkomainen tieteellinen kirjallisuus pitää kantamista koskevia havaintoja uskottavampina ja kertoo havaintoja myös melko vanhojen poikasten (well-grown young) kantamisesta ja kantoyrityksistä. Lisäksi on kaksi havaintoa siitä, että emo on kantanut nokassaan vastakuoriutuneita poikasia yksi kerrallaan muutamia metrejä toiseen paikkaan.

Tällä perusteella rohkenisin ilman omaakin havaintoa vahvistaa, että kysyjä on nähnyt oikein ja lehtokurpan käyttäytymiseen kuuluu poikasten pelastaminen tiukan paikan tullen lennättämällä kappaleen matkaa toiseen paikkaan.

Oma havaintoni on heinäkuun lopulta 1997, kun lehtokurppapoikue asusti Metsähallituksen Sieran kämpän lehtomaisessa ympäristössä. Opin viikon aikana muun muassa tuntemaan poikasten yhteysäänen, käheähkön piiii?piiii.
Yhtenä päivänä emo toi poikasensa huomaamattaan liikkumattomana lepäilevän koirani lähelle. Havaittuaan koiran kurppaemo intoutui esittämään siipirikkoreaktiota ? vaivalloista laahustavaa lentelemistä koiran ympärillä. Sitten se laskeutui yllättäen koiran lähelle ja kantoi maahan painautuneen poikasen jalkojensa ja pyrstönsä välissä 50 metrin päähän. Poikanen oli jo melko suuri, ei mikään vastakuoriutunut höyhenpallero. Poikasen jalat roikkuivat hervottomina suoraan alaspäin.

Kurppaemo palasi vielä uudelleen, ilmeisestikin toisia poikasia pelastamaan. Vein kuitenkin koiran kauemmaksi, ja kurppaemo johdatteli muut poikaset maata pitkin pois.
Seppo Vuolanto


Vatun syöjiä

Mikä vadelmaa levittää, kun vadelmapensaikoissa näkee vain satunnaisesti lintuja?

Se on totta. Vain harvoin räkätit tai muut linnut pelmahtavat vatukosta lentoon, mutta niitä näkee jatkuvasti mustikkametsässä ja puolukkakankailla. Myös variksenmarjat kelpaavat linnuille. Itse asiassa vadelmat ovat ylhäältä lintuhorisontista katsottaessa piilossa lehtien katveessa. Vatun runsaudesta Etelä-Suomessa näkee, että levittäjiä silti riittää.

Linnutkin syövät jonkin verran vattuja. 1970-luvulla idättelin kokeeksi lintujen ulosteita, ja niistä iti myös vadelman taimia. Rastaita tärkeämpiä vatun syöjinä voivat olla punarinnat, kertut ja muut hyönteissyöjiksi kutsutut pikkulinnut. Juuri vatun kypsymisaikaan niillä on sulkasato, jolloin linnut piilottelevat pensaiden sisäosissa - ja siellähän marjatkin ovat. Niitä saadakseen ei huonosti lentävän sulkasatolinnun tarvitse tulla näkösälle: vattupöheikkö antaa sekä suojan että ravinnon.

Vatuissa on hyvin voimakas aromaattinen tuoksu, jota ne eivät tarvitsisi lintuja houkutellessaan. Sen sijaan useimmat nisäkkäät hakevat ja tunnistavat ravintonsa hajuaistin avulla. Vatut maistuvatkin monenlaisille nisäkkäille metsämyyrästä aina karhuun asti. Itse olen kiertänyt samaa vatukkoa karhun kanssa, minä päivällä, karhu yöllä. Molemmille riitti marjoja, eikä riitaa tullut. Monet muutkin petoeläimet hakevat vatuista vaihtelua lihaisaan ruokavalioonsa, ehkäpä pelätty susikin. Ainakin koirille vatut maistuvat!
Seppo Vuokko


Minne kukat kadonneet?

Mikä eläin syö lumpeenkukkia?

Hirvi, piisami ja majava voivat syödä lumpeenkukkia muun vesikasviravinnon ohella. Kysymys tuskin pohjautuu suoranaisiin syöntihavaintoihin vaan ihmettelyyn lumpeenkukkien katoamisesta.

Syyllinen on kuitenkin lumme itse! Kun kukat ovat pölyttyneet, ne sulkeutuvat ja kukkavarsi vetäytyy loivalle spiraalille ja vetää kukan muutamien kymmenien senttien syvyyteen, suojaan ainakin hirviltä. Kun hedelmät kypsyvät, ne hajoavat, jolloin ilmavan solukon ympäröimät siemenet kohoavat pinnalle. Tuulten ja vesivirtausten mukana ne voivat kulkeutua kauaskin emokasvistaan.

Ainakin sorva mutta mahdollisesti muutkin särkikalat syövät lumpeen siemeniä. Kalan ravinnoksi jää hohkainen siemenvaippa, mutta kovapintaiset siemenet kulkeutuvat ehjinä ruuansulatuskanavan läpi. Kalatkin siis levittävät kasveja!
Seppo Vuokko


Sinilevien myrkyllisyys

Kaikkien Itämeren sinilevien sanotaan olevan myrkyllisiä ja vieläpä erittäin vaarallisia. Miten veden kanssa jatkuvasti tekemisissä olevat eläimet voivat välttyä joukkokuolemalta?

Kaikki sinilevät eli syanobakteerit eivät ole myrkyllisiä, eivät edes kaikki Itämeren sinilevät. Sen sijaan veden pinnalla kelluviin sinilevälauttoihin tai veden selvästi värjääviin leväesiintymiin tulee suhtautua kuin ne olisivat myrkyllisiä.

Itämeressä menestyy kymmeniä erilaisia sinileviä. Kun vedessä on ylenpalttisen paljon ravinteita, eräät sinilevät runsastuvat niin, että vesi värjäytyy sinivihreäksi. Tyynellä säällä levät nousevat pintaan yhtenäiseksi kalvoksi, jolloin hiljalleen viriävä tuuli voi koota leviä massoittain rannoille.

Jaana Lehtimäki on tutkinut Nodulariaa, josta on sekä myrkyllinen että myrkytön muoto. Myrkyllinen muoto on runsaimmillaan kesällä lämpimillä säillä, kun fosforia on vedessä runsaasti, siis juuri lomakautena.

Yleisyyteensä nähden sinilevien massaesiintymät aiheuttavat yllättävän vähän eläinkuolemia. Useimmiten kalat ja muut suuret eliöt pystyvät väistämään sinilevien runsaimpia massoja. Kun tuuli ajaa sinilevälautan matalaan lahteen, voi tuho kohdata niin kaloja kuin pohjan eläimiäkin. Myös muutamat lintukuolemat on yhdistetty sinilevämyrkkyihin. Luultavasti linnut ovat syöneet sinilevien tappamia tai heikentämiä kaloja ja pikkueläimiä.

Eräitä sinileviä käytetään jopa ihmisravintona. Kiinassa syödään Nostoc-sinilevän levymäisiä kasvustoja. Afrikan mineraalisuolojen kyllästämissä järvissä elää runsaana Arthrospira fusiformis, joka tunnetaan paremmin vanhalla nimellään Spirulina. Luontaisilla kasvupaikoillaan levä on pikkuflamingojen ruokaa, mutta sitä kasvatetaan myös ihmisravinnoksi.

Suomessakin Spirulina-valmisteita on ainakin ajoittain ollut tarjolla. Vaikka Arthrospira itsessään on vaaraton, valmisteisiin kannattaa suhtautua varauksin: niissä tuppaa olemaan kosolti myös muita leviä ja bakteereita, joiden kelvollisuudesta ei ole mitään tietoa.
Seppo Vuokko