Kysy luonnosta

Siilin talvipesä. Kuva Pentti Johansson/Luontokuvat

Siileille omat pesät?

Pihapiirissäni asustaa kolme siiliä. Yksi on iso ja vanha, toinen on vähän pienempi ja kolmas ihan pieni, tämän kesän poikasia. Ne tulevat joka päivä pihalle syömään koiranmakkaraa. Olen rakentanut siilien pesiä. Pitäisikö kaikille kolmelle siilille olla oma pesä vain talvehtiiko useampi siili samassa pesässä?

Yleensä yhdessä pesässä viettää talvensa vain yksi siili. Aivan epätavallista ei kuitenkaan ole, että samaan pesään änkeää kaksikin. Vuosi sitten minulla oli hoidossa neljä orpoa siiliä ja tarjolla oli neljä pesää. Yksi pesä jäi kuitenkin käyttämättä.

Kahta enempää tuskin samaan pesään tunkee. Ja kun vielä pihanne siilit ovat eri kokoa, on kolmen pesän tarjoaminen paikallaan.
Ilkka Koivisto


Mitä pääskyt tekivät?

Syyskuussa muutaman kylmän yön jälkeen näin, kuinka 30?40 räystäspääskyn parvi lenteli järven yllä aivan lähellä vedenpintaa. Välillä ne läiskähtivät veteen niin, että vesi roiskahti. Jonkin ajan kuluttua parvi poistui, mutta päivällä tuli uusia pääskyjä, jotka menettelivät samalla tavoin. Mistä oli kysymys?

Syyskylmien yhteydessä ilmameri tyhjenee pääskyjen syömistä lentävistä hyönteisistä ja leijuvista hämähäkeistä. Vedet eivät kuitenkaan kylmene hetkessä, vaan vesielämä jatkuu kylmästä ilmasta huolimatta. Veden pinta on kylmänä syysaamuna lämpimin mahdollinen paikka, ja lisäksi se tarjoaa hyönteisravintoa.

Monet toukkana pohjassa elävät hyönteiset, ennen kaikkea surviaissääsket, aikuistuvat ? lajista riippuen ? vasta syksyllä. Niiden kotelot nousevat pintaan, ja muutaman hetken kuluttua aikuiset kuoriutuvat. Pääskyille pintaan kellumaan ilmestyvät sääskien kotelot ovat helppo saalis, joka ei pääse pakoon. Jokainen veden läiskähdys merkitsee onnistunutta pääskyn saalista.

Pääskyt kylpevät aivan matalassa rantavedessä tai sadevesilammikossa, eikä siitä voi mitenkään erehtyä. Se näyttää todella perusteelliselta kylpemiseltä.

Samalla tavoin kuin syksyllä, pääskyt kerääntyvät keväällä kylmän sään yllättäessä matalien ja rehevien lahtien tai lampien päälle lentelemään. Keväällä paikalla on säännöllisesti myös tiiroja, mutta syyskuun alussahan tiirat ovat jo kaukana etelässä.
Seppo Vuolanto


Mikä keinui ilmassa?

Auringonlaskun aikoihin Suomenniemellä huomasin perhosen, joka keinui ilmassa paikoillaan puolen metrin liikettä edestakaisin. Se tönäisi samanlaiset keinujat pois, mutta kun tuli mieluisa kumppani, parittelu alkoi. Mitä lajia ja sukupuolta keinuja oli? Levittikö se houkutustuoksua?

Onpa mainiot havainnot! Kyseessä on pikkujuuriperhonen (Hepialus hecta). Laji on levinnyt eteläiseen Lappiin saakka, eikä se ole mikään harvinaisuus.

Juuriperhoset ovat rakenteeltaan alkeellisia. Sitä todistaa varsinkin etu- ja takasiiven suonitusten samankaltaisuus. Myös sukuelinten rakenne sekä etu- ja takasiipien kiinnitystapa toisiinsa poikkeavat muista perhosista.

Juuriperhosten parveilukäyttäytyminen on kuitenkin ihastuttavan kehittynyttä. Eri lajeilla on erilaisia parveilumalleja, ja parveilu sattuu eri vuorokauden- ja kesän aikoihin. Meillä parveilu vaihtelee myöhäisestä iltapäivästä aamuun ja kesäkuun keskivaiheilta elokuun keskivaiheille.

Suomessa tavataan seitsemän juuriperhoslajia. Pikkujuuriperhonen on niistä pienin, siipien kärkiväli on noin 25 millimetriä.

Pikkujuuriperhoskoiraat parveilevat myöhään iltapäivällä ja alkuillasta, useimmiten auringon säteiden suodattuessa oksien välistä. Parhaita paikkoja ovat korpimaiset notkelmat, joissa on rehevää heinä- ja saniaiskasvillisuutta.

Koiras ilmeisesti levittää houkutustuoksua. Tässä joudun tekemään johtopäätöksiä suurikokoisen humalaperhosen (Hepialus humuli) perusteella, jonka parveilu on hyvin samantapaista. Muilla kotimaisilla lajeilla vain naaraat levittävät houkutustuoksua
Kauri Mikkola