Sliteressä tuulee ja tyrskyää

Tuli kuljettaa hiekkaa, peittää ja paljastaa.

Meren huuhtomalla hiekalla pitkään pyöräiltyämme pystytämme teltan hiekkadyynille männikköön. Olemme saapuneet Kolkan niemelle Sliteren kansallispuistoon Latviassa.

Istahdan dyynin rinteelle ihailemaan mereen laskevaa aurinkoa. Lokit ovat kerääntyneet kokoukseen särkälle. Ilta pimenee, mutta tuuli on pitkään lämmin.
Kun katsoo tarkkaan, näkee miten tuuli kuljettaa hiekkaa ja kasaa sitä dyyneiksi. Aikojen kuluessa tuulen töistä on muodostunut kumpuileva maasto, jossa notkelmat ja mäet seuraavat toisiaan. Notkelman lehdosta voi nousta karulle mäntykankaalle ja taas laskeutua purolaaksoon tervaleppien lomaan. Dyynimaasto jatkuu pitkälle sisämaahan. Kasvillisuudesta jää karu ja yksinkertainen vaikutelma.

Sliteren suojelualue muutettiin kansallispuistoksi vasta kaksi vuotta sitten, mutta sen suojeluhistoria on pitkä. Vuonna 1921 pieni suojelualue perustettiin Sliteren Siniseksi vuoreksi kutsuttuun jyrkännelehtoon. Nykyään kansallispuisto on 160 neliökilometrin laajuinen.

Rannoilla vanhat kalastakylät ja dyynimetsät elävät rinta rinnan ja suojelu on väljempää. Puiston sisäosat ovat tarkemmin suojeltuja; niihin kuuluvat suot, metsät ja Sinisen vuoren jyrkänteet. Osa jyrkänteistä on suojeltu erityisen vahvasti, eikä niillä sallita liikkumista lainkaan.
Kalastajakylien vanhoja kylänraitteja kävelemällä voi tutustua liiviläiskulttuuriin. Pihapiireissä on kalansavustusmajoja ja rannoilla kalastusveneitä.

Vene oli kalastajalle ennen aikaan rakas ystävä. Käytöstä poistettu vene tuotiin pihapiiriin ja siitä rakennettiin kalansavustusmaja. Neuvostomiehityksen aikana yksityinen kalastus oli kiellettyä ja veneet vietiin metsään. Nykyään paikka on nimetty veneiden hautausmaaksi.

Suomensukuinen liivinkieli on katoamassa. Se herää kuitenkin henkiin vuosittain järjestettävässä juhlassa, jossa kaikuvat liivinkieliset laulut. Kulttuuria on taltioitu myös Kolkan ja Mazirben museoihin.

Pysähdymme hetkeksi hiekkatien varteen. Aurinko laskee dyynimetsän taakse tien toisella puolella. Äkkiä metsästä kuuluu rytinää. Kaksi metsäkaurista juoksee suoraan meitä päin, mutta viime hetkessä ne kääntyvät ja loikkivat ohitsemme.

Metsän siimeksessä piilottelee kauriiden lisäksi muun muassa eksoottisia vihertikkoja ja mustahaikaroita. Keväisin rannoilla levähtää kymmeniätuhansia muuttolintuja.

Sinisen vuoren jyrkännelehdossa vuorijalavat, vaahterat ja tammet kasvavat rinteessä kolmen sylin paksuisiksi ja pähkinäpensaat taipuvat kotkansiipien ylle. Puiston eteläreunaa seuraileva jyrkännejono on kymmeniä kilometrejä pitkä. Lehdossa tuoksuu vahvasti mullalle ja rinteissä, missä laukkakasvit ovat kuihtuneet, sipulille.

Sliteren kylässä on vanha kauniisti remontoitu majakka, jonne voi nousta ihailemaan näkymää. Majakan ympärille valmistuu lähiaikoina kansallispuiston keskus. Sieltä lähtee myös luontopolku, jonka varrella voi tutustua lehtoluontoon ja saada perustietoa puistosta.

Retkeilijät kulkevat enimmäkseen rannoilla, sillä puiston sisällä ei juuri ole polkuverkostoja ja harvat sallitut leiripaikatkin sijaitsevat rannoilla kylien tuntumassa.

Teksti: Milla Tuormaa
Kuvat: Milla Tuormaa

Sinisen vuoren lehtojyrkännettä.