"Ahma suojautuu..."

Voiko kymmeniä vuosia sitten kirjoitettu luontokuvaus, tekstinpätkä, antaa mitään nykyajan ihmiselle? Meitähän hemmotellaan mykistävän upeilla luontoelokuvilla, valokuvilla ja television luonto-ohjelmilla. Elämme keskellä kuvan juhlaa. Yllättäen kuitenkin kirjojen ostaminen ja lukeminen on taas lisääntymässä. Visuaalinen ilotulitus tuottaa mielihyvää, mutta ehkä moni kokee lukemalla jotain herkempää tai syvempää: sielu saa siivet, kun oma mielikuvitus pistetään töihin.

Suomen Luonnon sivuilla on ollut kuuden vuoden ajan uusien kirjojen esittelyn rinnalla pieni kurkistusluukku vanhaan kirjallisuuteen. Kirjakalenterissa on julkaistu vuodenaikaan sopivia lainauksia pääosin kotimaisesta kaunokirjallisuudesta, välillä runoja ja joskus asiatekstiäkin. Suomalaisella kaunokirjallisuudella ja runoudella onkin vankat siteet luontoon. Moni kirjailija seuraa tarkkaan luontoa, käyttää sitä vertauskuvana tai tunnelmien luojana ja usein kehystää luontokuvauksilla tarinaansa.

Tänä vuonna Kirjakalenterin tilalla lukee Luontoklassikko. Esittelemme kuukausittain jonkin vaikuttavan kirjan vuosikymmenien takaa. Useimmat valitsemamme teokset eivät ole kauno-, retki- tai eräkirjallisuutta vaan luontokirjallisuutta, jolla ei oikeastaan ole vakiintunutta paikkaa omana kirjallisuuden lajinaan.

Anto Leikola määrittelee teoksessaan Kirjailija luonnossa luontokirjan niin, että sen pääasiallisena kuvauskohteena on luonto toisin kuin kaunokirjoissa tai vaikkapa matkakirjoissa, joissa pääosassa yleensä on ihminen. Toinen piirre luontokirjassa on totuudellisuus, jonkinasteinen tieteellinen pohja. Kolmas ominaisuus on kirjallinen ilmaisu, joka ei ole tieteellistä, vaan tyyli on elävää luonnontieteellistä proosaa. Hyvä luontokirja välittää elämyksen tinkimättä tieteellisistä tosiasioista. "Itse asiassa luontokirjallisuudessa tavallaan yhtyvät ympäristön estetiikka ja kirjallisuuden estetiikka, luonnon oma runous ja luonnonkuvauksen runous", Leikola tiivistää tuon elämyksen perustan.

Kerrotaan Yrjö Kokon Laulujoutsenen vaikuttaneen suomalaisiin niin voimakkaasti, että joutsen pelastui sukupuutolta. Kokon kirjasta Sudenhampainen kaulanauha taas tuli kirjailija Jukka Parkkiselle unohtumaton lukukokemus. Tuo Kokon teos on mukaelma Ernest Thompson Setonin teoksesta Kaksi partiopoikaa, joka jätti nuoren Kokon mieleen lähtemättömän jäljen. Tutkija Timo Helle puolestaan kertoo kolumnissaan (sivu 25), kuinka Setonin toinen kirja, Rolf salolla, suorastaan viitoitti hänen uravalintaansa. Luontoklassikoissa tapaamme niin Kokon kuin Setoninkin. Sarjan kuitenkin aloittaa Hans Lidman: "Ahma suojautuu joidenkin tiheimpien ja suurimpien männyntaimien taakse. Hiipii, matelee. ..."

Teksti: Ritva Kupari