Itämerta suojelemaan

Tätä kirjoittaessani Kirkkonummen Porkkalanniemen ohi virtaa arktisten hanhien mahtava muutto. Luonnonystävät kokoontuvat joukolla seuraamaan yhtä Suomen hienoimmista luonnonnäytelmistä. Lintujen katselua varjostaa suunniteltu kaivoshanke, joka viiltäisi pilalle etelärannikon keskeisen merimaiseman. Porkkalaan on suunnitteilla kansallispuisto, mikä saa kaivoshankkeen tuntumaan entistäkin oudommalta.

Etelärannikolla tapahtuu muutenkin kummia. Alkon entinen virkistysalue Strömsössä olisi juuri sopiva Tammisaaren saariston kansallispuiston laajennusosa, mutta valtio-omistaja yrittää lohkoa alueen mökkitonteiksi. Onneksi sekä Suomen luonnonsuojeluliitto että WWF ovat puuttuneet asiaan. Valtiota edustaa Strömsössä Kapiteeli, jonka valvonta on ilmeisesti pahasti pettänyt; yhtiö on virallisesti sitoutunut toimimaan ympäristöasioissa vastuullisesti.

Merialueiden suojelussa esiin nousseet puutteet kertovat myös laajemmasta ongelmasta: rannikkoa ja etenkään vedenalaista meriluontoa ei ole vielä järjestelmällisesti tarkasteltu suojelumielessä. Porkkalan ohella toteuttamistaan odottaa esimerkiksi Selkämeren kansallispuisto. Eniten tehtävää on vedenalaisen luonnon säilyttämisessä. Se tuskin tulee aiheuttamaan suuria suojelukiistoja, sillä Suomen tärkein vedenalaisen luonnon omistaja on valtio, jonka vesialueet ovat Metsähallituksen hallinnassa.

Maailmalla merialueiden suojelun on huomattu jääneen pahasti jälkeen maaelinympäristöjen suojelusta. Vasta alle puoli prosenttia merialueista on mukana suojelualueverkostoissa. Perustetut alueet ovat kuitenkin yleensä varsin kookkaita. Suurin turvattu kokonaisuus on Australian Iso Valliriutta, joka on miltei Itämeren kokoinen!

Mertensuojelualueissa on kyse muun muassa kalojen tärkeimpien kutualueiden varjelemisesta. Turvatuissa oloissa syntyneet kalat leviävät muualle mereen. Suojelualueista onkin tyypillisesti hyötyä ympäristölleen — ne voivat pitää laajaakin merialuetta tuottavina. Tämä on yksi syy siihen, että aihe on viime vuosina noussut kansainvälisesti tärkeäksi. Esimerkiksi EU:n vesipuitedirektiivi velvoittaa rannikon suojeluun, ja komissio valmistautuu Naturan täydentämiseen merialueilla. Myös Itämeren suojelusopimus edellyttää mereisiä suojelualueita, joilla on selvät säädökset.

Itämeri on nyt EU:n ja Venäjän yhteinen sisämeri. Tämä toivottavasti helpottaa päätöksentekoa. Voisiko Itämeri olla tulevaisuudessa maailmanlaajuisestikin esimerkki alueesta, jolla merialueiden suojelu on hoidettu hyvin?

Teksti: Antti Halkka