Kulttisieni kasvaa Suomenkin luonnossa

Etsi matsutake
Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikkö kartoittaa männyntuoksuvalmuskan kasvupaikkoja tänä ja ensi kesänä. Kulje mäntymetsissä avoimin silmin ja ilmoita matsutakehavainnoistasi Metlaan! Lisätietoa sienestä ja havainnot www.metla.fi/tutkimus/matsutake tai sähköpostilla eira-maija.savonen@metla.fi tai tytti.sarjala@metla.fi.

Suomen mäntykankailla kasvava männyntuoksuvalmuska on sama sieni kuin Japanin tarunhohtoinen matsutake.

Japanissa sieni nimeltä matsutake, Tricholoma matsutake, on ylitse muiden. Se on kookas, jopa 20 senttiä leveäksi kasvava sieni. Lakin pinta on kauniin silkkisäikeinen ja ruskeasuomuinen. Heltat ovat valkoiset. Jalassakin on ruskeaa kuviointia ja sen yläosassa hahtuvainen rengas. Malto on kiinteää, valkoista ja tuoksuu huumaavasti mausteisen makealta. Matsutake kasvaa Japanin mäntymetsissä isäntäpuunaan japaninmänty (Pinus densiflora), pensassembra (Pinus pumila) ja Pinus thunbergii ja joskus muidenkin havupuiden, esimerkiksi pihtojen tai hemlokkien seurassa.

Matsutakea tiedetään käytetyn jo kauan. Varhaisimpia kirjallisia kertomuksia sen kyvystä tuoda onnea ja hedelmällisyyttä on 700-luvun runoudessa. Sittemmin matsutakesta tuli aateliston ja papiston suosikki. 1200-luvulta 1600-luvulle on tallella kertomuksia siitä, kuinka ylhäisö vietti matsutakejuhlia, ja tätä arvosientä oli myös tapana tuoda lahjaksi. Tuhatluvulla Kioton keisarillisessa hovissa naiset eivät saaneet kutsua sientä matsutakeksi, vaan siitä oli käytettävä nimitystä O-Matsu. Suomeksi käännettynä matsu on mänty ja take on sieni. O-liite osoittaa kunnioitusta.

1600–1700-luvuilla matsutaken nauttiminen oli sallittua vain keisarillisen hovin jäsenille. Eräät muutkin kasvit ja sienet oli korotettu erityisasemaan Japanin ja myös Kiinan, Intian ja Keski-Amerikan muinaisissa kulttuureissa. Niiden uskottiin olevan jumalten ruokaa ja tulleen maapallolle heidän mukanaan. Hallitsijathan olivat jumalten jälkeläisiä tai seuraajia ja siten arvoisia heidän erikoisruokiensa nauttimiseen. Jumalten ruuan ajateltiin aina liittyvän onneen ja hedelmällisyyteen.

Kun Japani demokratisoitui, matsutaken syöminen tuli luvalliseksi kaikille. Tämä vain kasvatti sen mainetta kulttisienenä, ja siihen alettiin liittää uskallettuja tarinoita ja fallistista symboliikkaa.

Sienien hinta nousi huimaksi, ja niitä alettiin poimia kiihkeästi. Samalla sadot Japanissa taantuivat. Vuonna 1950 Japanissa poimittiin 6448 tonnia matsutakea, 30 vuotta myöhemmin 774 tonnia ja 1999 enää 147 tonnia. Mikä lienee taantumisen syy, liikapoiminta vai kenties metsien puulaji- ja ikärakenteessa tapahtunut muutos?

Arvostetusta sienestä on tutkimustietoa pitkältä ajalta. Eräs buddhalainen pappi piti Kiotossa 1600-luvulla 31 vuoden ajan tarkkaa kirjaa matsutaken satomääristä. Kioton yliopistossa on kyseisen papin päiväkirjamerkintöjen avulla verrattu senaikaisia sademääriä, lämpötiloja ja metsien ekologista tilaa nykyajan vastaaviin, mutta varmaa selitystä sienen harvinaistumiseen ei ole vielä löytynyt.

Shiro
Japanilaiset kutsuvat matsutaken rihmastoa nimellä shiro, joka tarkoittaa linnaa tai maatilaa ja adjektiivina väriltään valkoista. Valkoinen, tiheä rihmasto erottuu selvästi metsämaassa. Se on aluksi kiekon muotoinen ja kasvaa reunoiltaan säteen suuntaisesti. Myöhemmin keskusta kuolee, niin että shiro on kuin jättiläisdonitsi, jolla on syvyyttä 25–30 senttiä ja laajuutta useita metrejä.

Vuosittain laajenevassa kehässä on kolme vyöhykettä. Uloinna on nopeasti kasvavien hentojen sienirihmojen alue. Siitä keskelle päin on vyöhyke, jossa rihmastot tunkeutuvat isäntäpuiden juurien kärkiin ja muodostavat niiden kanssa uutta sienijuurta, mykorritsaa. Tämän vyöhykkeen takana vanhemmista mykorritsoista ulos työntyvät sienirihmat muodostavat itiöemiä.

Japanin markkinoilla matsutaken keskihinta on noin 210 euroa kilolta — nuorista itiöemistä voidaan maksaa jopa tuhat euroa kilolta. Näin kallista sientä haluttaisiin tietenkin viljellä. Ilman isäntäpuuta se ei mykorritsasienillä ole vielä missään onnistunut.

Matsutaken itiöt pysyvät itämiskykyisinä vain muutamia päiviä. Keinotekoisella alustalla ne on saatu itämään lisäämällä kasvualustaan orgaanisia happoja ja männynneulasuutetta. Ymppäys metsämaahan on kuitenkin epäonnistunut.

Viime vuonna saatiin syntymään ensimmäinen, noin viiden sentin laajuinen shiro laboratoriossa sienirihmaston palalla ja steriilillä männyn sirkkataimella. Ehkä menetelmä matsutaken viljelemiselle kasvatusmetsissä saadaan kehitettyä.
Luontaisesti uusia shiroja syntyy lähelle maan pintaa paikoille, missä on paljon juuria. Lopulta shiro kasvaa syvemmälle maahan. Samalla se erittää antibiootteja, jotka rajoittavat bakteerien kasvua.

Ensimmäiset itiöemät ilmestyvät noin 10–15-vuotiaisiin männiköihin, mutta runsasta satoa saadaan vanhoista metsistä. Japanissa on eräs 250 vuotta vanha hemlokkimetsä, joka edelleen tuottaa hyviä matsutakesatoja.

Japanissa shirot ja oikeus poimia niistä sieniä ovat yleensä samojen paikallisten sukujen hallussa, ja perimätiedon mukaan sama shiro on tuottanut satoa ainakin 150 vuotta. Arvokkaimpia ovat aivan nuppuvaiheessa olevat itiöemät. Niinpä sienestäjät usein etsivät niitä käsin tunnustelemalla maan alta. Tällöin uusien shirojen muodostuminen estyy.

Toinen useasti esitetty arvelu sienen taantumisen syyksi on Japanin metsien muuttuminen. Köyhempinä aikoina risut ja pensaat vietiin polttopuuksi ja metsän pohjalla oli nykyistä enemmän polkuja. Nykyään aluskasvillisuus saa olla rauhassa ja metsiin kehittyy tiheä, varjostava pensaikko. Osuutensa saattaa olla tehokkaalla metsänviljelyllä, jossa käytetään matsutaken kumppaneiksi sopimattomia puulajeja.

Matsutakekuume
Matsutaken tuonti Japaniin alkoi 1980, josta lähtien tuonti on kasvanut vuosi vuodelta ja on nykyään yli 3000 tonnia vuodessa. Markkinat vetäisivät enemmänkin. Nykyinen tuonti on vain puolet 1950-luvun omasta sadosta. Eniten sientä tuodaan Kiinasta, seuraavaksi eniten Pohjois- ja Etelä-Koreasta.

Neljänneksi suurin matsutaken myyjä on Kanada, vaikkei japanilaisten matsutake edes kasva siellä. Kanadassa, Yhdysvalloissa ja siitä aina Meksikoon asti kasvaa Tricholoma matsutaken lähilaji Tricholoma magnivelare, jota kutsutaan englanniksi nimellä Pine Mushroom, American Matsutake tai White Matsutake.

Jättisieni aiheutti ryntäyksen. Sienenpoimijat ja -ostajat valkoisen kultakuumeen vallassa. Sienihulluus Brittiläisen Kolumbian takametsissä. Sienileiri jätti jälkeensä hirveän sekasotkun. Siinä muutamia otsikoita kanadalaisissa lehdissä. Uusi kultaryntäys Keski-Oregonin metsiin. Sienet, aseet ja raha. Verinen sienisota puhjennut USA:n metsissä. Siinä vastaavia Yhdysvaltojen puolelta.

Poiminnan ja markkinoinnin Japaniin aloittivat pikku hiljaa Kanadan aasialaiset siirtolaiset. Sienistä saadun hurjan ansion tultua yleiseen tietoisuuteen seurasi sekasortoinen ryntäys. Vähitellen sienikauppa organisoitui. Syntyivät sienenpoimijoiden, välittäjien ja markkinoijien ammattikunnat.

Nykyään matsutaket luokitellaan kuuteen laatuluokkaan. Ensimmäiseen kuuluvat vielä avautumattomat sienen nuput. Kakkosluokassa sienen rengas on jo alkanut repeytyä irti lakin reunasta. Kolmosluokkakin on vielä moitteeton, mutta kuutosluokassa sienet ovat vanhoja ja jopa toukkaisia.

Maksettavat hinnat riippuvat laatuluokasta ja satotilanteesta. Esimerkiksi Brittiläisessä Kolumbiassa 1989 eräs välittäjä osti ensimmäisen luokan sieniä hintaan 20 Kanadan dollaria paunalta (vajaa ½ kg) ja kuutosluokan sieniä hintaan 0,25 dollaria.

Brittiläisessä Kolumbiassa toimi 1990-luvulla vuosittain 2000–5000 matsutaken poimijaa, näistä noin kolmannes ammattilaisia. Heillä oli hyvä sienimaitten tuntemus ja keskinäinen hälytysjärjestelmä. He kulkivat asuntovaunuilla etelästä pohjoiseen ja vuoristossa alemmas ja ylemmäs sitä mukaa kuin sienisato kullakin alueella valmistui.

Suomen matsutake
Suomen pula-ajan sienivalistaja Toivo Rautavaara mainitsee 1947 ilmestyneessä väitöskirjassaan Suomen sienisato lajin Armillaria caligata varustettuna merkinnällä *°. Se tarkoittaa, että sienen voi syödä kunhan sen ensin ryöppää. Suomenkielistä nimeä sienellä ei vielä tuolloin ollut. Sittemmin laji siirrettiin mesisienen suvusta Armillaria valmuskoiden sukuun Tricholoma. Tämä Tricholoma caligatum sai suomenkieliseksi nimekseen tuoksuvalmuska, ja sitä uskottiin löytyvän kaikkialta Euroopasta

Vuonna 1988 Helsingin yliopiston tutkija Ilkka Kytövuori julkaisi perusteellisen selvityksen tuoksuvalmuskasta ja osoitti, että kyseessä onkin kolme lähisukuista lajia. Vanhoja julkaisuja ja museoiden tyyppinäytteitä tutkimalla hän selvitti, että nimi Tricholoma caligatum kuuluu Välimeren ympäristössä esiintyvälle lajille, jota ei ole löydetty Suomesta lainkaan. Se sai suomenkieliseksi nimekseen eteläntuoksuvalmuska.

Suomesta hän löysi kaksi lajia, hennomman ja harvinaisemman kuusen seuralaisen, kuusentuoksuvalmuskan (Tricholoma dulciolens), ja yleisemmän, rotevamman männyn seuralaisen, jonka nimeksi annettiin männyntuoksuvalmuska. Sen tieteelliseksi nimeksi tuli Tricholoma nauseosum, koska laji oli jo 1905 kuvattu tieteellisesti, joskin sijoitettu mesisienen sukuun Armillaria.

Suomessa männyntuoksuvalmuska kasvaa elo–syyskuussa valoisissa, hiekkapohjaisissa mäntymetsissä usein poronjäkälien seurassa. Se on pohjoisessa selvästi yleisempi kuin Etelä-Suomessa. Koska esiintymisaika on melko varhainen ja kasvupaikat kuivia, saadaan satoa vain sateisina kesinä. Ruotsissa on lisäksi selvitetty, että sieni esiintyy vain jatkuvan kasvatuksen kohteena olleissa metsiköissä. Ilmeisesti se on hidas ja huono valloittamaan hakkuuaukeiden nuoret männiköt.

Kytövuori teki vielä merkittävän havainnon. Suomessa kasvava männyntuoksuvalmuska on sama laji kuin japanilaisten matsutake, joka on kuvattu tieteelle nimellä Tricholoma matsutake vasta 1943.

Kansainvälisten nimistösääntöjen mukaan useaan kertaan eri nimillä kuvatuille lajeille vanhin, ensimmäisenä annettu nimi on oikea ja muut ovat sen synonyymejä. Tämän perusteella Kytövuori saattoi julkaista, että japanilaisten kulttisieni matsutaken oikea tieteellinen nimi on Tricholoma nauseosum. Se ei ole kauppasienelle kovinkaan myyvä nimi, sillä latinan sana nauseosum tarkoittaa pahoinvointia aiheuttavaa.

Kuopiolainen aikaansa seuraava sienimies Juhani Ruotsalainen sai karvaasti kokea, mihin viimeisimmän tieteen sanan noudattaminen saattaa johtaa. 1990-luvulla hän näki kovasti vaivaa saadakseen erän hyväkuntoisia männyntuoksuvalmuskoita myydyksi Japaniin. Asia kuitenkin kaatui sienen tieteelliseen nimeen. Eivät japanilaiset markkinoijat voineet hyväksyä sientä, jonka tieteelliseksi nimeksi oli Tricholoma matsutaken sijasta merkitty Tricholoma nauseosum. Samoihin aikoihin Marokosta myytiin Japaniin eteläntuoksuvalmuskaa matsutakena lähes 500 tonnin vuosivauhtia.

Kun ruotsalaiset tutkijat vielä dna-kokein vahvistivat, että pohjoismaissa esiintyvä männyntuoksuvalmuska todella on samaa lajia kuin Japanin matsutake, on kansainvälinen tiedeyhteisö nyttemmin konservoinut eli poikkeusmenetelmällä hyväksynyt lajin tieteelliseksi nimeksi Tricholoma matsutake.

Männyntuoksuvalmuska kauppasieneksi
Uusimmissa sienikirjoissa kuten Mauri Korhosen Tunnista sieni ja Irma Järvisen, Lasse Kososen ja Maria Joutjärven Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut männyntuoksuvalmuska on luokiteltu korkeimpaan kategoriaan kolmen tähden sieneksi. Se ei tarvitse esikäsittelyjä, vaan sopii sinällään pannulle pantavaksi. Sen kova, kuljetusta kestävä rakenne lisää käyttökelpoisuutta.

Olen kokeillut männyntuoksuvalmuskaa kahdella tavalla: sipulin kanssa voissa paistaen ja kananmunalla ja korppujauhoilla paneerattuina pihveinä. Kumpikin ruoka oli erinomaista eikä maistunut ollenkaan niin imelältä kuin tuoreen sienen tuoksusta voisi päätellä.

Suomessa sienikauppa on viranomaisten säätelemää ja valvomaa. Kauppa- ja teollisuusministeriö on viimeksi 1994 julkaissut päätöksen Suomen kauppasienistä. Siinä luetellaan 22 luonnonvaraista sienilajia tai lajiryhmää, joita saa poimia myyntiin. Luettelossa ei ole männyntuoksuvalmuskaa. Sitä ei näin ollen ole saanut pitää kaupan Suomessa, mutta kylläkin myydä Japaniin.

Kauppa- ja teollisuusministeriössä on juuri allekirjoitettu uusi asetus ruokasienten kaupan pitämiseksi. Se astuu voimaan tämän vuoden viimeisenä päivänä. Elintarviketurvallisuusvirastossa laaditaan uuteen asetukseen liittyvä kauppasieniluettelo. Valmisteluvaiheessa luettelo ei ole kovinkaan paljon poikennut voimassa olevasta, mutta siihen on lisätty männyntuoksuvalmuska. Tämä varmaan lisäisi lajin tuntemusta Suomessa, opetetaanhan meidän tehokkaassa sienineuvoja- ja sienenpoimijakoulutuksessamme painotetusti juuri kauppasienet.

Matsutake saattaa olla meillä luultua yleisempi. Ehkä sienestäjät eivät vain ole kiinnittäneet siihen huomiota. Ruotsista tunnettiin vuosien 1849 ja 1997 välillä 81 tuoksuvalmuskalöytöä. Vuonna 1998 järjestettiin lehtikuulutusten avulla kysely, jonka seurauksena löytyi 120 uutta kasvupaikkaa.

Nyt Suomessakin on alettu kartoittaa matsutaken esiintymistä. Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikössä on tänä keväänä käynnistynyt kaksivuotinen tutkimus männyntuoksuvalmuskan kasvupaikkojen kartoittamiseksi. Ehkäpä Suomen Luonnon lukijat voisivat olla tässä avuksi. Sitten tarvittaisiin enää tattiguru Leonardo Dalla Vallen tapainen tarmokas yrittäjä toimittamaan matsutaket metsästä Japanin pohjattomille markkinoille.

Kiitän japaninkielen taitajaa ja Itä-Aasian sammalten tutkijaa professori Timo Koposta käsikirjoituksen tarkistamisesta.

Teksti: Marja Härkönen
Kuvat: Jukka Vauras