Suruvaippoja nähtiin kuten ennen

Pyysimme huhtikuussa havaintoja suruvaipoista. Taustalla oli huoli siitä, että ne olisivat vähenemässä.
Kyselyymme tulleiden vastausten perusteella suruvaippoja on kuitenkin entiseen tapaan.

Saimme postia 96 luonnonystävältä. Useimmissa viesteissä on vain yksi havainto, mutta onpa sellaisiakin, joissa merkintöjä on kirjattu koko kesältä.

Ensimmäinen suruvaippa nähtiin Vaasan Maksamaalla 30. maaliskuuta. Sitten alkoi tapahtua. Perhosia nähtiin kesän aikana noin 200 yksilöä, joista 80 prosenttia huhti–toukokuussa. Sen jälkeen havainnot harvenivat ja loppuivat lähes tyystin heinäkuulle tultaessa. Elokuussa suruvaippoja nähtiin taas siellä täällä, muun muassa Jyväskylässä ja Paimionjokilaaksossa. Kesän viimeinen suruvaippa lepatteli 13. syyskuuta Varkaudessa.

Havainnot tulivat odotetulta alueelta. Suruvaipat elävät koko maassa, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvalukuisempia ne ovat. Pohjoisin havainto tuli Rovaniemeltä.

Lukijamme huomioivat kiitettävästi myös perhosten kunnon. Värien kirkkaus tai haaleus sekä siipien reunojen repalaisuus on kirjattu muistiin; huonokuntoisimmat yksilöt nähtiin luonnollisesti varhain keväällä, mutta jo toukokuussa suruvaippojen tumma sametti ja keltaiset siivenreunat loistivat puhtaina. Myös säästä ja elinpaikasta on tietoja. Suruvaipat lentelivät aurinkoisella säällä pihapiireissä ja teiden varsilla, ja jos niillä oli seuraa, seuralaiset olivat useimmiten nokkosperhosia.

Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita.

Teksti: Alice Karlsson