Huutava tarve vaihtoehdoille

Yksityisen talousmetsän käsittely on vieläkin ankarasti säädeltyä. Istutus, harvennus, poikki ja pinoon -linjan vaihtoehtoja ei hyväksytä tai tunneta tarpeeksi.

Yhä useampi metsänomistaja arvostaa metsänsä säilymistä metsän näköisenä, metsämaisemaa. Läheskään kaikki eivät halua metsistään suojelualueita, mutta he kantavat huolta metsäluonnon monimuotoisuudesta. Vallitseva avohakkuukäytäntö lyö korville riistanhoitoa, marjastusta ja sienestystä sekä muuta virkistyskäyttöä.

Nämä arvot on kirjattu viralliseen metsänhoito-ohjeistukseen niin, että metsiä ja metsämaata hoidetaan ja käytetään Suomessa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi. Metsänhoitokäytännöt vain eivät tunnu muuttuneen.

Poikkeuksiakin on. Suomenselän ympäristönhoito -yritys on saanut äskettäin hyväksynnän suunnitelmalleen hoitaa yksityistä metsää jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaan ilman avohakkuita. Samalla metsänomistaja voi erota metsänhoitoyhdistyksestä, joka ei pysty antamaan hänen tarvitsemiaan neuvoja.

”Metsäsuunnitelma tehtiin maanomistajan tarpeen pohjalta 47 hehtaarille Pohjois-Pohjanmaalla. Hakkuut mitoitetaan niin, että omistaja itse jaksaa ne tehdä. Isännällä on kolme poikaa, joille hän haluaa jättää hyvän perinnön”, kertoo suunnitelman tehnyt Marko Mäkinen.

Aiemmin tilalla on tehty avohakkuita, mutta isännän mielestä tyyli ei toimi hyvin eikä ole taloudellinen. ”Moni haluaa jatkuvaan kasvatukseen taloudellisin perustein. Esimerkiksi taimikon perustaminen koetaan turhana työnä ja menoeränä.”

Mäkinen on oppinut luomumetsurin taitoja kouluttautuessaan metsäluonnonhoitajaksi, ja kaksi vuotta sitten hän oli mukana perustamassa Suomenselän ympäristönhoito -yritystä.

Hän on juuri palannut opintomatkalta Saksasta, missä avohakkuita ei enää sallita lainkaan ja suositaan yhä enemmän jatkuvaa kasvatusta. Meillä jatkuvalle tai erirakenteiselle kasvatukselle ei ole edes virallista nimikettä.


Pehmeille arvoille on kysyntää
Yksityiset kansalaiset omistavat noin 62 prosenttia metsämaasta. Vähintään yhden hehtaarin suuruisia yksityismetsätiloja on noin 440 000. Osa metsätiloista on yhteisomistuksessa; yksittäisiä metsänomistajia on arvioitu olevan lähes 900 000. Noin 80 prosenttia teollisuuden kotimaisesta raakapuusta tulee yksityismetsistä. Niiden kohtelu liikuttaa koko kansaa.

”Hirmuisesti on tarvetta asiakkaan toiveista lähteviin, pehmeämpiin metsänhoitosuunnitelmiin. Yksi asiakkaamme esimerkiksi haluaa vaalia metsämaisemaa ja kaavailee vain pienimuotoisia kotitarvehakkuita metsässä, joka ei viranomaisten mielestä täytä arvokkaan, suojeltavan metsän tunnusmerkkejä”, Marko Mäkinen sanoo.

Tutkija Heikki Surakka ja BirdLife Internationalin metsävastaava Marcus Walsh selvittivät kaksi vuotta sitten metsänomistajien asenteita. Heidän tulkintansa mukaansa niin ympäristöjärjestöihin kuuluvista kuin kuulumattomistakin metsänomistajista suurin osa suhtautui varauksella tai kielteisesti avohakkuisiin ja valtaosa oli kiinnostunut luontoarvoja painottavasta metsäneuvonnasta.

Metsänhoitoyhdistyksistä ja metsäkeskuksista ei tunnu löytyvän tällaista pienipiirteistä, metsän arvoja kunnioittavaa palvelua.

Vaihtoehtoja tehometsänhoidolle on etsitty ainakin jo 1980-luvulta lähtien, jolloin professori Erkki Lähde tunnustautui jatkuvan kasvatuksen ja erirakenteisten metsien puolustajaksi. Lähde joutui Metsäntutkimuslaitoksessa riitoihin ja paitsioon, mutta hänen oppisuunnalleen tuntuu löytyvän yhä enemmän ymmärtäjiä. Syyt ovat niin taloudellisia kuin luonnonsuojelullisiakin.

Kolme vuotta sitten Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin Hyvän metsänhoidon yhdistys. Perustajia oli alle kymmenen. Nyt jäseniä on lähes 50. Heistä lähes kaikki omistavat tai ainakin hoitavat metsää. Heidän mielestään talousmetsät varttuvat parhaiten erirakenteisina. He haluavat, että metsissä on eri-ikäisiä ja erilajisia puita. Samalla metsät säilyvät mahdollisimman luonnonmukaisina.

Hyvän metsänhoidon yhdistyksen mielestä oikein toteutettu erirakenteiskasvatus saa metsät kasvamaan paremmin sekä nostaa tukkipuiden määrää ja sahapuun laatua. Kaiken lisäksi kokonaiskustannukset jäävät pienemmiksi kuin nykyään vallitsevalla metsänkasvatustyylillä.

”Useilla jäsenillämme on on ollut vuosikausia ongelmia metsäviranomaisten kanssa, mutta moni on oppinut luovimaan metsälain tulkinnan ja erirakenteishakkuun välillä”, muotoilee tilanteen yhdistyksen sihteeri Sakari Hankonen.


Missä on metsänomistajan vapaus?
Hyvän metsänhoidon yhdistys pyrkii pakollisen metsänhoitomaksun poistamiseen. Valtio perii metsänomistajilta noin 30 miljoonaa euroa vuodessa maksuja, joilla pyöritetään metsänhoitoyhdistyksien toimintaa.

”Metsänomistajilla tulee olla vapaus valita, kuuluuko yhdistykseen ja mistä hankkii metsänhoitopalvelunsa”, Honkonen vaatii ja vertaa metsänomistajia maanviljelijöihin, joita ei sentään pakoteta kuulumaan keskusjärjestöönsä MTK:hon.

Hyvän metsänhoidon yhdistyksen jäseniä kismittää myös pystykauppajärjestelmä. Siinä metsäyhtiöt vuokraavat hakkuuoikeuden metsäyhtiölle, joka vie myös puut pois. Suuret metsäkoneet möyrivät metsissä alas poljetuilla hinnoilla, eikä korjuuhintaa edes kerrota erikseen.

Hankintakaupassa metsänomistaja hoitaa itse puun hakkuun ja kuljetuksen sovittuun paikkaan. Erirakenteisten metsien kasvattajat ja niiden korjuuyrittäjät toivoisivat vapaata kilpailua korjuumarkkinoille, jotta hankintakaupallekin löytyisi sijaa.

Sakari Hankonen hoitaa itse kotitilansa metsiä Piippolassa erirakenteisina, mutta virallisen kasvatushakkuun eli harvennuksen kriteerejä käyttäen. Avohakkuita hän välttää.

”Minulle tärkeintä on metsäluonnon säilyminen ja toisaalta kestävä taloudellinen kannattavuus.”

Hankonen muistuttaa, että näin talonpojat ovat perinteisesti hoitaneet ja vaalineet metsiään.

Hänen mielestään metsälaki on surkeasti kirjoitettu, koska se antaa alueellisille metsäkeskuksille tulkinnanvaraiset toimintavaltuudet, ”mielivallan”.

Jatkuvassa kasvatuksessa käytettävät poimintahakkuut ovat metsäkeskuksien tulkinnan mukaan metsälain viidennen pykälän vastaisia. Toisaalta kuudes pykälä sallii maisemallisin ja ympäristöllisin perustein erirakenteisenkin metsän kasvatuksen. Metsällä täytyy olla kuudennen pykälän mukaan monimuotoisuuden säilyttämisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta erityistä merkitystä.

”Tuntuu, että kuudes pykälä on kirjoitettu vain ympäristöpiirien rauhoittamiseksi. Nyt yritetään saada metsälakiin tulkinta, että vain kaksi–kolme prosenttia yksityisistä metsistä täyttää sen kriteerit”, Hankonen arvioi.

Hankosen tuntuman mukaan metsäkeskusten suhtautuminen vaihtoehtoiseen metsänhoitoon vaihtelee. Pohjois-Pohjanmaalla metsäkeskuksen ote tuntuu tiukentuneen, kun vaihtoehtoiset ajatukset ovat saaneet kannatusta metsänomistajilta.

Oikeusjuttu lumien sulettua
Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus on haastanut pohjoispohjanmaalaisen miehen oikeuteen metsän hävittämisestä. Metsälaki vaatii, että hakkuun jälkeen metsään on saatava taimikko viiden vuoden kuluessa hakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa sen päättymisestä.

Metsä hakattiin 2004 marraskuussa, ja puolitoista vuotta sitten paikalla tehtiin katselmus, jossa metsäkeskus ei Sakari Hankosen mielestä edes pyrkinyt vuoropuheluun. Metsäkeskuksen mukaan metsä pitäisi hakata aukoksi, maa muokata ja istuttaa taimet. Metsäkeskus väittää, että hakkuumetsässä on taimia 100–150 hehtaarilla, mutta metsänomistajan käyttämät asiantuntijat ovat laskeneet määräksi yli 1000 tainta hehtaaria kohti.

Metsänomistaja on korostanut alusta alkaen, että hän hoitaa uudistamisen; ellei taimia tule luontaisesti tarpeeksi, hän istuttaa määräajan sisällä niitä lisää. Katselmuksessa metsänomistajan lupausta ei hyväksytty.

”Tässä tapauksessa on vahva näyttö siitä, että metsä täyttää luontaisen uudistamisen ehdot. Metsäkeskus ei suostu odottamaan, eikä sen kanssa pysty neuvottelemaan”, Sakari Hankonen ihmettelee.

Juttua käsitellään Haapajärven käräjäoikeudessa toukokuussa lumien lähdettyä, jotta asianosaiset pääsevät maastoon tutkimaan taimien määrää.

Oikeuteen haastettu vanha isäntä on hoitanut metsiään samalla tavalla 50 vuotta.


Metsäneuvontaa
- Metsäkeskukset ovat julkisen aluehallinnon organisaatioita, jotka toimivat maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa. Keskeisiä palveluita ovat metsäsuunnittelu, kunnostusojitus, metsäteiden rakentaminen sekä koulutus ja neuvonta. Lisäksi metsäkeskukset valvovat metsälakeja ja myöntävät rahoitustukia. Metsäkeskuksia on kaikkiaan 13. Lisätietoa: www.metsakeskus.fi.

- Metsänhoitoyhdistykset toimivat jokaisen kunnan alueella. Jäseninä ovat metsänomistajat. Yhdistykset palvelevat metsänomistajia metsän hoitoon ja käyttöön liittyvissä asioissa. Metsänhoitoyhdistyksiä on 151 ja niiden toimialue kattaa koko maan. Toimipaikkoja on yhteensä yli 300. Lisätietoa: www.mhy.fi.

- Ekometsätalouden liitto on kansalaisjärjestö, joka haluaa kehittää luonnonmukaista metsienhoitoa ja siihen perustuvaa ekometsätaloutta. Lisätietoa: www.ekometsa.net.

- Suomenselän ympäristönhoito on yritys, joka tuottaa metsän, maiseman ja ympäristön konsultointi- ja hoitopalveluita. Se on sitoutunut kehittämään ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja. Lisätietoa: www.ssyh.fi.


Kestävyyteen on matkaa
Viralliselle metsänhoidolle ei sallita vaihtoehtoja. Maanviljelijät saavat sentään ryhtyä luomuviljelijöiksi, mutta metsäänsä talousmetsänä hoitavalla metsänomistajalla ei ole vastaavaa mahdollisuutta. Tällaista palautetta sain metsänomistajilta kirjoitukseeni, jossa kauhistelin metsämaisemien muuttumista hakkuuaukoiksi.

Raskas metsänhoitokoneisto on viritetty tuottamaan puuta metsäteollisuudelle aseinaan raha, politiikka ja laki. Metsänhoitobyrokratia, valtio valtiossa, taipuu kovin hitaasti täyttämään monipuolistuneet tehtävänsä, joita ovat metsien hoitaminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi. Metsäorganisaatiot tehostavat koko ajan tulostavoitteita; metsästä pitää saada enemmän irti yhteiskunnassa vallitsevan kasvuajattelun mukaisesti.

Toisaalta metsäluonnon monimuotoisuus on vaarassa; 37 prosenttia uhanalaisista lajeistamme on metsän eläjiä. Miten monimuotoisuus taataan yhden lajin istutetulla, tasapäisellä puupellolla? Arvokkaita kohteita kehotetaan säästämään, mutta miten käynee arvokkaiden lajien esimerkiksi pienellä kosteikolla, jonka reunoille jätetään harva puurivi ja jonka ympäröivät olot avohakkuu muuttaa täysin?

Metsien virkistysarvot nousevat yhä tärkeämmiksi. Hakkuuaukioko on nykysuomalaisen sielun peili? Minne lomailija kääntää katseensa, kun mökkimetsää ei enää ole? Mistä hän hakee marjansa, sienensä ja saunavihtansa ainekset? Vaikea yhtälö ratkaistavaksi vallitsevin tehometsätalouden keinoin.
Nykypäivän isänmaallinen teko on säilyttää monimuotoinen metsäluonto. Sosiaalinen ja ekologinen kestävyys eivät saa jäädä tyhjiksi lauseiksi metsäohjelmiin. Siihen meillä ei ole varaa.

Teksti: Ritva Kupari