Kuukkeli, metsän henki

Hakkuut hävittävät kuukkelien metsät. Kuva Hannu Siitonen

Kuukkeli katoaa etelästä. Naavapartaisten kuusikkojen lintu voi huonosti pirstaleisissa talousmetsissä.
Kuuntele kuukkelin ääntä tästä.

Telttaan kuuluu ääniä, lähimmät aivan korvan vierestä. Karhea tjäh, kimakoita huutoja, herttaista rupattelua. Siipisulkien rytmikästä pörähtelyä. Ilmaa leikkaa kissamainen naukaisu, kuin haukan vihellys.

Kurkistan teltan ovesta. Harmaanruskeat hahmot häärivät leiripaikalla. Yksi nyppii rinkan hihnoja, toinen ravistelee oksantyngässä roikkuvaa eväspussia, kolmas pöllyttää nuotiopaikan tuhkaa. Neljäs on näkymättömissä, viides häärää kanervikossa hieman kauempana.

Äkkiä menninkäiset saavat tarpeekseen. Siiventaipeiden sekä pyrstön tyven ja reunojen ruosteenpunaiset höyhenet hehkuvat aamun kajastuksessa kuin ajoneuvon perävalot. Kuukkeliperhe häipyy. Metsä nielee äänet.

Pohjoisen vanhoissa naavametsissä kulkevalle retkeilijälle kuukkeli on jokapäivän tuttu. Kevättalvelle ajoittuvan pesimäkauden aikana kuukkelit elävät piilossa, mutta poikueiden vartuttua niiden tapaamiselta ei voi välttyä.

Tuttavalliset siipiniekat eivät kursaile etsiessään syötävää: kaikkiruokaisina ne napostelevat sekä metsän antimia että ihmisen tarjoamia makupaloja. Ne kieppuvat puiden oksilla kuin jättikokoiset tiaiset, etsivät alituisesti evästä ja kätkevät löytöjään metsän kammareihin.

Ympäristömuutos uhkana
Mielikuva kuukkelista pohjoisen lintuna on niin vahva, että harva osaa edes kuvitella sitä Etelä-Suomen asukkaaksi. 1800-luvulla kuukkeleita eleli eteläisellä rannikkoseudulla, Lounaismaalla asti. Etelä-Suomen sisämaassa se oli vielä sata vuotta sitten paikoitellen yleinen. Lajin vähentyminen on ollut erityisen voimakasta 1900-luvulla. Suomen kuukkelikanta romahti kolmannekseen 1940-luvulta 1970-luvulle.

Tätä nykyä Suomessa pesii noin 40 000 kuukkeliparia. Einari Merikallio arvioi 1950-luvun alussa maan pesivien kuukkelien määräksi 98 000 paria. 1970-luvulla pesiviä pareja arvioitiin olevan 52 000. Sen jälkeen lajin esiintymisen ydinalueilla pohjoisessa tilanne on vakiintunut, mutta etelässä taantuminen on jatkunut ja levinneisyys on muuttunut laikukkaaksi.

Kuukkelitutkija Bo-Göran Lillandtin mukaan taantumiselle on tiedossa yksi syy: metsäluonnon muutokset, voimakkaat metsänhakkuut.
”Hakkuiden vaikutus voi olla suora: kuukkelille sopivat metsät vähenevät. Se voi olla myös epäsuora. Metsien pirstoutumisen seurauksena populaatiot joutuvat eristyksiin ja alkavat kärsiä sisäsiittoisuudesta. Hakkuut voivat parantaa pesärosvojen ja petojen elinoloja.”

Lillandt tähdentää, että kuukkeli on paikkauskollinen lintu, jolla on vahvat sidokset vanhaan havumetsään. ”Jos hakkuiden vuoksi eristyksiin joutuva populaatio menettää yhtey­tensä muihin kuukkeliyhteisöihin, sitä uhkaa sisäsiittoisuus, joka puolestaan johtaa heikentyvään lisääntymistulokseen ja lopulta koko paikallispopulaation kuolemaan.”

Kuukkeli on ankarien olojen lintu. On luontevaa miettiä ilmastonmuutoksen roolia kuukkelin ahdingossa. Aiheeseen liittyvä tutkimus on meillä vasta käynnistymässä. Lillandt pitää ilmeisenä, että ilmastonmuutos vaikuttaa kuukkeliin ympäristömuutosten kautta.

Hän nimeää kolme mahdollista vaikutusta. Ensinnäkin, ympäristö muuttuu: kuukkelille mieluisat Lapin kuusivaltaiset metsät muuttuvat tyypiltään etelän metsiä muistuttaviksi. Toiseksi, sääolot muuttuvat: talvioloissa tapahtuvan pesinnän aikaan sattuvat lauhat ja sateiset sääjaksot voivat aiheuttaa ongelmia. Kolmanneksi, lajisto muuttuu: vahvemmat kilpailijat — esimerkiksi närhi — sekä kuukkelia saalistavat pedot ja pesärosvot yleistyvät.

”Kuukkelin pohjoisamerikkalainen sisarlaji kanadankuukkeli kärsii vasta julkaistun tutkimuksen mukaan lämpimien syyssäiden kielteisistä seurauksista. Syksyn aikana kerätyt ruokavarastot mätänevät. Tämä vaikuttaa lajin selviytymiseen talven yli ja pesintämenestykseen.”

Suupohjan kuusinärhet
Suupohjan alueella Etelä-Pohjanmaalla on tutkittu kuukkeleita yhtäjaksoisesti vuodesta 1974 lähtien. Nils Fritzénin ja Harry Lillandtin aloittama seuranta on jatkunut keskeytyksettä näihin päiviin asti. Bo-Göran Lillandt tuli tutkimusryhmään mukaan 1979 ja otti seurannan päävastuun kontolleen 1987.

Seurantahankkeen kuluessa käytännöllisesti katsoen kaikki alueen kuukkelit — 1 157 yksilöä — on rengastettu värirenkailla, joiden avulla yksilöiden ja perheryhmien elämää on voitu havainnoida tarkasti. Kuukkelit elävät perhe-elämää samalla alueella ympäri vuoden. Seuranta-aineiston perusteella Suupohjan kuukkeleista voidaan hahmotella kymmenen sukupolvea kattava sukupuu, joka havainnollistaa erillään elävän populaation sisäsiittoisuutta.

Sisäsiittoisuus on Lillandtin mukaan ympäristönmuutosten epäsuora vaikutusmuoto, ei erillinen prosessi. Metsien pirstoutuminen vaikuttaa negatiivisesti populaatioiden elinvoimaisuuteen ja muuttaa niiden geneettistä rakennetta. Miten nämä geneettiset muutokset vaikuttavat lintuihin — se on eräs jatkotutkimuksien keskeisiä kysymyksiä.

”Suupohjan tutkimusalueen ulkopuolella kuukkelia esiintyy harvakseltaan alueen pohjois- ja koillispuolen metsissä. Osa tutkimusalueelle ulkopuolelta tulevista yksilöistä on todennäköisesti kotoisin suhteellisen läheltä”, Lillandt sanoo. ”Ne ovat tavallaan samaa verta kuin tutkimusalueen yksilöt. Dna-analyysien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että kauempaa tulevia tulomuuttajia on myös joka vuosi jokunen.”

Kuukkelin paikkauskollisuutta kuvastavat rengaskontrollit. Kristiinankaupungin Tiukassa 1976 rengastettu yksilö löytyi 1982 Ylistarosta 79 kilometrin päässä rengastuspaikasta koilliseen. Vanhin tutkimusalueen kuukkeleista eli yli 15 vuotta. Nils Fritzénin marraskuussa 1974 rengastama aikuinen lintu havaittiin rengastuspaikalla viimeisen kerran heinäkuussa 1988.


Tutkimus ja suojelu
Viime vuosina julkisen keskustelun kohteena ollut Etelä-Suomen vanhojen metsien suojelu kytkeytyy voimakkaasti kuukkeliin. Vanhojen metsien taantuvana tyyppilajina kuukkeli kuvastaa muiden samaan ympäristöön sidottujen lajien tilannetta. Pohjantikka, pikkusieppo ja liito-orava ovat kuukkelin kanssa-asujia.

Suupohjan kuukkelitutkimus jatkuu nykyään Suomen Akatemian rahoittaman Evoluutiogenetiikan ja Fysiologian huippuyksikön osana. Tämän yksikön yhtenä osana on Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittama tutkimushanke, joka selvittää metsien pirstoutumisen ja sisäsiittoisuuden vaikutuksia Etelä-Suomen kuukkelien elinvoimaisuuteen. Tutkimusta tehdään myös vahvalla kuukkelialueella Kuusamossa ja eri puolilla Suomea.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja BirdLife Suomi ovat valinneet kuukkelin vuoden 2007 lajiksi. Vuoden aikana tavoite on kerätä kuukkelihavaintoja ja arvioida niiden perusteella kuukkelin esiintymistä ja kannanmuutoksia. Erityisenä tavoitteena on tuoda esille Etelä-Suomen vanhojen metsien — kuukkelimetsien — suojelutarvetta.

Teksti: Markku Lappalainen
Kuvat: Hannu Siitonen