Maailmalta

Ruostemarakatti mantelipuussa. Liikennemerkit varoittavat Jozanissa autoilijoita tien yli juoksevista veijareista.

Metsäretki Sansibarilla: kookospalmuja, mangroveita ja marakatteja

Aamuyöllä myrsky riepottaa palmuja ja sade piiskaa seiniä. Kookospähkinät jumpsahtelevat maahan ja kolisevat katoille. Yllättäen saapunut trooppinen sykloni ravistelee Sansibaria. Aamupäivällä sade vähitellen heikkenee ja aurinko alkaa erottua paksujen pilvien läpi.

Kookospalmu sopii niin hyvin maisemaan, ettei uskoisi sen olevan vierasperäinen tulokas. Kookospalmu on kotoisin itäiseltä Tyyneltämereltä, ja se on ammoin tuotu Sansibarille.

Sansibarin saaristo sijaitsee Tansanian rannikolla muutaman kymmenen kilometrin päässä mantereelta. Sansibar on autonominen osa Tansaniaa, ja siihen kuuluvat pääsaaret Unguja (Zanzibar Island) ja Pemba sekä puolensataa pikkusaarta. Kaikki ovat korallisaaria.

Luonnonmetsät ovat aikojen kuluessa lähes kokonaan hävinneet Sansibarilta. Rannikon mangrovemetsät ovat parhaiten säilyneet. Kuivan maan luonnonmetsistä arvokkain on Jozanin suojelualue Ungujalla sekä Ngezin suojelumetsä Pemballa.


Kehitysapuna metsänviljelyä

Suomalaisella kehitysavulla rahoitettiin metsäprojektia Sansibarilla 18 vuotta. Se päättyi 1997. Viimeiset pari vuotta projektin pääneuvonantajana oli tohtori Veli Pohjonen, joka nykyään on neuvonantajana Itä-Usambaran suojeluprojektissa (ks. Suomen Luonto 4/01).

Metsäprojekti alkoi metsänviljelyllä. Pääkaupungin Zanzibar Townin lähellä on suuri, muinoin syntynyt hiekkaharju. ”Harju uhkasi valua Intian valtamereen, kun paikalliset asukkaat alkoivat viljellä sen rinteillä monokulttuurina kassavaa kassavan perään”, Veli Pohjonen kertoo.

Sansibarin hallituksen pyynnöstä harjulla alkoi Suomen avulla metsänviljely. Kassavan viljelijät karkotettiin rinteiltä. Harjulle istutettiin muun muassa erästä keskiamerikkalaista mäntyä (Pinus caribbean), muuatta akaasiaa (Acacia auriculiformis) ja australialaista kasuariinaa (Casuarina equisetifolia).

Mäntyä, jonka kiertoaika on parikymmentä vuotta, hyödynnetään sahapuuna; akaasiaa käytetään polttopuuna ja kasuariinaa pienrakennuspuuna. Kasuariina on suosittua myös pienveneissä: saarten kaikkien purjeveneiden päämasto on nykyisin tehty tästä puusta.

Myöhemmin metsätalous kehittyi sosiaalisemmaksi, kun kyläläiset otettiin mukaan metsänviljelyyn. Syntyi kylämetsätalous, jolla tuotetaan paikallisiin tarpeisiin poltto- ja rakennuspuuta. Samantyyppistä on peltometsäviljely, jossa puita ja viljelykasveja kasvatetaan rinnakkain.


Kookospalmu runsain

Metsäprojektin loppuvaiheessa Sansibarin puiden biomassa arvioitiin, jotta tiedettäisiin mihin tilaan saaret jäävät suomalaisten poistuessa. Linja-arvioinneissa kaikki puulajit määritettiin ja jokainen rinnan korkeudelta yli kaksisenttinen puu mitattiin.

Kookospalmu osoittautui runsaimmaksi puuksi; niitä on lähes puolet koko puubiomassasta. Toiseksi tuli mausteneilikka ja kolmanneksi Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva mango.
Jokaisella kookospalmulla on omistaja. Paitsi pähkinöitä palmuista saadaan puuta.

”Kookospalmu on erinomainen rakennuspuu, silloin kun on osaava sahaaja. Puussa on kaunis kuviointi, joka johtuu siitä, ettei palmuilla ole vuosirenkaita, vaan johtojänteet ovat kimppuina keskellä puuta. Puu on kovaa ja hyvä huonekalujen raaka-aine”, Veli Pohjonen kertoo.
Mangoista saadaan hedelmiä, ja kokopuusta koverretaan kalastusveneitä, joihin järeät mangon rungot sopivat erinomaisesti.


Kävelyllä mangrovetiheikössä

Pete-Jozanissa voi kävellä kuivin jaloin parruista ja laudoista tehtyä luontopolkua pitkin. Laskuveden aikaan mangroveiden pönkkäjuuret näkyvät hyvin, liete kuplii kuuluvasti ja ravut ryömivät liejussa. Nousuveden saapuessa suolainen vesi taas lainehtii metsässä.

Pete-Jozanin suojelualue on osa laajempaa mangroveiden suojelualuetta (Jozani–Chwaka Bay Conservation Area).
Mangrovet ovat kaikkialla maailmassa vaarassa. Mangroveikkoja raivataan muun muassa jättikatkarapuviljelmien tieltä. Kuitenkin mangrovetiheiköt ovat meriekosysteemin kannalta elintärkeitä; ne toimivat monien merieliöiden poikaskasvattamoina ja ruokailualueina.
Sansibarilla mangroveita on vielä aika paljon. Mantereen rannikolla ne ovat uhanalaisempia. Mangrovet ovat myös tärkeitä tarvepuita; niistä tehdään puuhiiltä, ja pienrakennuspuuna ne ovat termiitinkestäviä.


Suomalaiset pelastivat ruostemarakatin

Suomen projektin puolivälissä havahduttiin huomaamaan Jozanin metsän suojeluarvo.
”Suomi tuli mukaan yhdennellätoista hetkellä. Muutoin metsä olisi muutettu peltometsätalousalueeksi ja saaren luonnosta olisi hävinnyt yksi tärkeä erityispiirre”, Veli Pohjonen kertoo.
Hakkuut pysäytettiin ja metsä muutettiin suojelualueeksi. Tärkein syy suojeluun oli ruostemarakatti (Piliocolobus kirkii), joka asustaa vain Sansibarilla ja erityisesti Jozanissa.

”Ilman suomalaisia ruostemarakatti olisi menetetty”, Veli Pohjonen sanoo.
”Koska tiedettiin, että laji on niin harvinainen, kymmenen marakattia pyydettiin verkoilla ja siirrettiin toiseen suojelumetsään, Masinginiin. Nyt marakatteja on kaikkiaan 2500, joista Masinginissa 300–500.”

Myös Pemban saarelle on ennen Suomen projektia siirretty pieni kanta.
Ruostemarakattien suojelun tiellä oli iso este. Perinteisesti kyläläiset ovat vihanneet ja tappaneet marakatteja, koska ne käyvät viljelyksillä syömässä.
”Tarvittiin kylämetsätaloutta ja paljon neuvontaa, että ihmiset saatiin ymmärtämään, miksi ruostemarakattia pitää rakastaa eikä vihata”, Veli Pohjonen kertoo.

Ruostemarakatteja suojelee eritoten se, että ne ovat erinomainen matkailuvaltti ja tuovat tuloja paikallisille ihmisille.
”Tyypillinen luontomatkailija tulee Serengetin ja Ngorongoron jälkeen rantalomalle Sansibarille. Yhden päivän hän käyttää ruostemarakatin bongaamiseen”, Veli Pohjonen luonnehtii.
Ruostemarakatit käyvät mieluusti ruokailemassa suojelualueen ulkopuolisilla viljelyksillä. Viljelykasvien lisäksi ne popsivat Intiasta peräisin olevan mantelipuun (Terminalia catappa) lehtiä. Kun marakatit syövät puissa, turistien on helppo tarkkailla niitä ja napsia kuvia.

Jozanin metsän suojelun rahoitus jatkuu yhä, vaikka Suomi vetäytyi hankkeesta 1997. Nyt sitä rahoittaa Care Tanzania, jonka taustarahoittajana on Itävalta.
”Jostain kumman syystä hanketta esiteltäessä suomalaisten osuus nykyään unohtuu. Muistan kuitenkin itse aina mainita, että ruostemarakatti pelastui 1990-luvulla suomalaisten ansiosta”, Veli Pohjonen sanoo.

Teksti: Jorma Laurila
Kuvat: Jorma Laurila

Veli Pohjonen Jozanin metsässä. Tämä Ungujan saaren arvokkain kuivan maan metsä suojeltiin suomalaisten ansiosta.