Keskiaukeama: Lahopuu elää

Lahopuu kuuluu metsään. Luonnontilaisen Suomen metsissä sitä olisi useita satoja miljoonia kuutiota, ehkä kaksin verroin niin paljon kuin esimerkiksi Viron metsissä on puuta yhteensä tai jopa saman verran kuin koko Pohjois-Suomen nykypuusto. Ei ihme, että suomalainen luonto on elänyt pitkälti lahopuusta.
Valtavat lahopuiden metsät ovat hävinneet muutaman viime vuosisadan aikana; lahopuuta on tilastojen mukaan enää muutama kymmenen miljoonaa kuutiota. Jokunen kuutio hehtaarilla ei riitä elättämään lahopuusta riippuvaisia eliöitä, joita on 5000 lajia. Suurin osa niistä on sieniä ja pikkueläimiä, pohjoisten metsien omintakeista rikkautta. Lahopuusta ja sen antimista kiinnostuneita suurempia eläimiä ovat esimerkiksi tikat ja monet pöllöt sekä liito-orava.
Mielikuvissa lahopuu liitetään lähinnä vanhoihin metsiin, joiden suojelun yksi peruste on lahopuun suuri määrä. Tuoreet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että lahopuuta on kaikkein eniten kulojen jälkeensä jättämissä metsissä. Kun metsäpalojen liekki on metsistämme lähes sammutettu, tuli ei enää synnytä lahopuuta. Myös tuulen rajut tekoset korjataan pois, vaikka myrskyn kaatama puu olisi metsän monimuotoisuudelle tärkeämpi kuin sen pystyssä olevat toverit.
Suurin osa lahopuusta lojuu yleensä metsän pohjalla pitkin pituuttaan maapuuna, mutta ylväät kelot huomaa helpommin kuin sen maassa rönöttävät tai peräti sammalen alle maastoutuneet sisarukset. Maatumisen eri vaiheet tarjoavat elinpaikkoja erilaisille sienille ja hyönteisille. Esimerkiksi jotkin kovakuoriaiset elävät äskettäin kuolleen puun pinnalla nilassa, seuraavat pintapuussa ja jälleen uudenlaiset kuoriaiset pehmenneen rungon uumenissa. Paikalla on taas uusia kuoriaislajeja, kun puu lopulta alkaa olla osa metsän kamaraa.
Järeätä lahopuuta olisi kiireesti saatava metsiin lisää. Lahopuiden metsä saadaan syntymään nopeastikin, kun luontoa vähän autetaan. Kaikkea ei voi silti hetkessä saada: järeä ontto runko, jonka lapinpöllö valitsi pesäpaikakseen, voi olla syntynyt jo 1600- tai 1700-luvulla. Juuri kukaan meistä ei asu näin vanhassa talossa.

Mistä tulevat uudet kelot ja lahopuut, kun metsänkorjuussa rungot viedään keskenkasvuisina pois? Ongelma on tiedostettu, ja sitä yritetään ratkaista niin sanotuilla jättöpuilla; harvoin hakkuuaukoille kuitenkaan jätetään ainakaan järeää puustoa. Metsätaloudessa muutenkin monimuotoisuuden suojelu saa usein väistyä, jos suurimmasta taloudellisesta tuotosta olisi vähänkin tingittävä.
Ruotsissa lahopuuta on nyt vajaat 80 miljoonaa kuutiota. Hallituksen äskettäisen esityksen mukaan sitä lisätään 40 prosenttia vuoteen 2010 mennessä — lisäys on ilmeisesti lähes yhtä suuri kuin Suomen koko nykyinen lahopuusto.
Suomessa odotetaan, että parhaillaan istuva Etelä-Suomen metsiensuojelua pohtiva toimikunta esittää tavoitteita ja keinoja, joilla lisätään talousmetsien lahopuuta.
Lahopuun lisääminen vain talousmetsissä ei riitä. Todella luonnonmukaisia oloja voidaan käytännössä luoda vain suojelualueilla. Etelä-Suomen metsiensuojelussa täytyy perustaa laajoja suojeltujen metsien ”metsämantereita”. Niihin voidaan kehittää niin suuria lahopuuerämaita, että tikan iloinen pärryytys kaikuu suuren salon joka suunnalta.

Teksti: Antti Halkka