Kysy luonnosta

Mitä ruokaa oraville?

Metsissä ei tänä vuonna ole oraville riittävästi ruokaa. Mitä oraville voisi talvella tarjota syötäväksi?

Oravilla on todellakin edessä koettelemusten talvi. Tämä on kuitenkin väistämätöntä. Viime talvesta oravat selvisivät hyvin kuusen ruhtinaallisen siemensadon turvin. Lisääntymiskauden alkaessa varhain keväällä ”alkupääomaa” oli siis aikamoinen määrä ja hyväkuntoiset oravanaaraat synnyttivät minkä ehtivät, vahvimmat jopa kolme suurta poikuetta.
Nyt oravakanta on huipussaan, mutta kuusissa on häviävän vähän käpyjä. Männyissä näyttäisi olevan siemenellisiä käpyjä aika runsaasti. Oravat alkoivat jyrsiä niistä siemeniä jo loppukesällä.
Männyn siemen on kuitenkin kakkosluokan ravintoa. Männyn kävyssä on vähemmän siemeniä kuin kuusen kävyssä, ja sen käpysuomujen irrottaminen on paljon työläämpää kuin kuusen ohuenlaisten suomujen.
Oravat joutuvat turvautumaan muunkinlaiseen korvikeravintoon, jota voisi jo kutsua kolmannen luokan ruuaksi. Sieniäkin oravat keräävät, ja ne lienevät varsin arvokasta ruokaa, mutta niitä on riittämättömästi.
Oravien määrä on ensi keväänä murto-osa tämänsyksyisestä. Surullista tämä on silti, vaikka hyvin tietää, että runsaudenvaihtelut ovat ammoisista ajoista olleet oravan osa.
Metsissä täysin luonnonvaraisena elävää oravien suurta enemmistöä ei voi auttaa talven yli. Sen sijaan ruoka-apua voi mainiosti antaa niille oraville, jotka liikkuvat puoli- tai täyskesyinä asutuilla alueilla.
Pähkinät ovat oraville oivaa ravintoa. Aika mielellään ne syövät myös auringonkukansiemeniä. Ne ovat pähkinöitä halvempia, mutta ravinnoksi kelpaavaa niissä taas on suhteellisesti vähemmän kuin pähkinöissä, etenkin kuorettomissa. Kuoretonta auringonkukansiementäkin on nykyisin saavavilla. Kaura on myös hyvää oravanruokaa, vaikkeivät oravat siihen juuri koske, jos pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä on saatavilla.
Oravat jyrsivät leivänpalojakin, mutta niitä en erityisemmin tohdi suositella. Yleensä eläimille tarjoillaan vanhentunutta leipää. Siinä voi olla hometta jo ennen kuin ihminen sen havaitsee. Kuiva leipä on turvallista, jos se on tarjolla niin, ettei se pääse kastumaan.
Oravien ruokintaan ryhtyvän on ”aseteltava sielunsa antennit” siihen asentoon, ettei hänen mielenrauhaansa häiritse, vaikkei ruokapaikan orava anna tilaa tiaisille eikä muille pikkulinnuille. Onneksi orava pitää ruokailutaukoja. Mutta jos ruokintapaikalla käy useampia oravia, lintujen tilaisuudet jäävät lyhyenä sydäntalven päivänä vähiin. Useampi syöttöpaikka onkin tällaisessa tilanteessa oikea ratkaisu myös siksi, että oravat ovat aika riitaisia oman väen kesken.

Miksi tintti hakkaa?

Miksi punatulkut ja viherpeipot selviytyvät auringonkukan siemenen kuorinnasta muutamassa sekunnissa, mutta tiaisilla menee minuutteja? Mikseivät ne opi nopeampaa tapaa, vaan hakkaavat jaloillaan pitelemäänsä siementä nokallaan?

Punatulkun ja viherpeipon nokka on melko suuri ja keilamainen, teräväreunainen. Nämä linnut kuorivat siemenen kätevästi nokallaan pyörittämällä sitä pituussuunnassa ympäri. Tiaisten nokka on suhteellisestikin pienempi ja teräväkärkinen, mutta sen reunat eivät ole terävät. Nokka ei kokonsa eikä rakenteensa puolesta sovellu kuoren irrottamiseen pyörittämällä, mihin siemensyöjät ovat sopeutuneet.
Tiaisten nokka on nimenomaan sopeutunut hakkaamiseen. Tiaiset kovertavat pesäkolonsakin hakkaamalla, samoin ne hakkaavat rasvaa talvella, mitä taas punatulkku ja viherpeippo eivät pysty tekemään. Tiaisilla ei ole muuta keinoa avata siemeniä kuin asettaa ne jalkojensa ja oksan väliin ja hakata reikä kylkeen. Tähän kuluu enemmän aikaa, mutta vastaavasti ruokavalio on monipuolisempi kuin viherpeipon tai punatulkun.

Teksti: orava: Ilkka Koivisto, tiaiset: Seppo Vuolanto